Selvisikö vauva? Kun synnytyksestä oli kulunut neljä vuorokautta, Riina Keskinen heräsi sairaalan teho-osastolla. Vauva oli syntynyt hätäsektiolla, Riina oli nukutettu, ja häntä oli pidetty unessa tavallista pidempään. Vaikka Riina ei pystynyt kasvoilla olevan happinaamarin vuoksi kysymään vauvan voinnista, hoitajat osasivat kertoa hänelle tärkeimmän: Vauva voi hyvin. Hän on hyvässä hoidossa lasten teho-osastolla.
Riinalle kerrottiin, että lääkäreillä oli ollut vaikeuksia saada vauvaa pois kohdusta. Vauvalla oli ollut hengitysvaikeuksia, eikä syöminen omin päin vielä onnistunut, mutta hän toipuisi.
Sinullakaan ei ole hätää, ei enää, hoitajat vakuuttivat Riinalle. He kertoivat, että Riina oli saanut synnytyksessä massiivisen verenvuodon ja kamppaillut pitkään hengestään.
Näistä dramaattisista tapahtumista on aikaa. Hätäsektiolla syntynyt vauva on jo 16-vuotias nuori mies. Silti Riina muistaa nuo hetket kuin eilisen päivän. Hän ei halua unohtaa niitä koskaan.
”Ilman luovutettua verta olisin menehtynyt”, Riina, 47, sanoo.
Lue myös: Laura Honkasalon kolumni: En kokenut synnytysväkivaltaa, mutta yksin jääminen traumatisoi
Kaikki kävi nopeasti
Seitsemän viikkoa vielä, ja sitten vauva syntyisi. Sairaanhoitaja Riina oli jäänyt töistä sairauslomalle, sillä iso vatsa oli hoitotyössä tiellä. Hänellä oli ennakoivia supistuksia, mutta ne eivät olleet kipeitä. Neuvolassa sanottiin, että tuossa vaiheessa raskautta ne kuuluivat asiaan. Riina saattoi huoletta viedä neljä- ja kolmevuotiaat tyttärensä päiväkotiin ja levätä itse kotona.
”Lepääminen oli vaikeaa, sillä tunsin oloni levottomaksi. Imurin varressa oli parempi olla. Sitä paitsi kotona piti olla siistiä, kun kerrankin oli aikaa siivota.”
Imurointiin tuli tauko, kun Riina piipahti vessassa. Koska pyttyyn lirahti vähän verta, Riina hälytti lasten isän töistään.
”En huolestunut. Ajattelin, että käymme vain näyttäytymässä sairaalassa.”
Muutaman kilometrin matka sairaalaan alkoi tuntua tukalalta. Kun Riina pääsi perille, kohdunsuu oli kokonaan auennut. Vauva ei kuitenkaan ollut valmis syntymään, vaan odotteli poikittain kohdun yläosassa. Vauvan sydänäänet alkoivat heiketä, ja niin Riina kiidätettiin leikkaussaliin hätäsektioon. Seuraavan kerran hän heräsi sairaalan teho-osastolla ja sai kuulla, mitä oli tapahtunut.
Kuusi tuntia taistelua elämästä
Aikuisessa ihmisessä on noin viisi litraa verta. Riina menetti synnytyksessä oman verimääränsä noin kolminkertaisesti eli kaikkiaan 15 litraa verta.
”Minulle tehtiin verensiirtoja, mutta ne eivät auttaneet”, Riina kertoo.
Riinan kohdun seinämän verisuonet vuotivat verta, vuotokohtia oli useita, eikä niitä saatu tukittua. Luovutettu veri poistui suonista saman tien. Veren mukana elimistöstä poistuu esimerkiksi happea ja hyytymistekijöitä. Ellei niitä saada korvattua verensiirrolla, elintoiminnot ovat uhattuina.
”Verenpaineeni romahti, munuaiseni lakkasivat toimimasta ja ruumiinlämpöni laski 32-asteiseksi.”
Riina kamppaili hengestään kuusi tuntia. Verenvuoto rauhoittui vasta, kun häneltä poistettiin kohtu ja molemmat munasarjat.
”Henkeni pelastamiseen tarvittiin kätilöä, synnytyslääkäriä, gynekologia, verisuonikirurgia, anestesialääkäriä ja hoitajia, mutta myös tavallisia, vertaan luovuttaneita ihmisiä. Olen heille kaikille ikuisesti kiitollinen.”
Ammattiavulla eteenpäin
Riinaa hoidettiin sairaalassa yhdeksän vuorokautta. Kotiinpaluun jälkeen hän eli kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Kunhan tässä olin käväissyt sairaalassa synnyttämässä kuopukseni, hän ajatteli. Keho oli toipunut tapahtuneesta nopeasti, ja Riina luuli, että mieli toipui sen kanssa samaa tahtia.
”Eihän se niin mene. Jossain vaiheessa jysähtää ja kunnolla.”
Parin kuukauden jälkeen Riinalle viimein valkeni, mitä hänelle oli tapahtunut ja mitä olisi voinut tapahtua.
”Olin kauhuissani. Oli niin lähellä, että lapseni olisivat jääneet ilman äitiä.”
Vakavat synnytyskomplikaatiot ovat harvinaisia, mutta terveydenhuollossa niihin ja niiden jälkihoitoon on varauduttu.
”Tapahtuma oli läheisilleni iso järkytys, enkä olisi voinut käsitellä heidän kanssaan kaikkia siihen liittyneitä asioita. Otin vastaan kaiken ammattiavun, minkä sain. Se auttoi minua eteenpäin.”
Kahden seuraavan vuoden aikana Riina kävi kontrollikäynneillä hänet leikanneen lääkärin vastaanotolla. Hän sai fysio- ja seksuaaliterapiaa ja neuvolapsykologin keskusteluapua.
”Minulla oli koko raskausajan tunne, että lapsi syntyy ennenaikaisesti. Pohdin pitkään, jäikö minulta jotain hälyttävää huomaamatta.”
Ammattilaiset helpottivat Riinan mieltä ja kertoivat, ettei dramaattisia tapahtumia olisi voitu ehkäistä. Kukaan ei osaa sanoa, miksi kohdun verisuonet olivat vaurioituneet. Riina oli tehnyt kaiken voitavansa eli hakeutunut nopeasti yliopistosairaalaan.
”Jos asuisin syrjäseudulla tai lähin synnytysyksikkö olisi ollut pieni, en olisi selvinnyt. Pienellä sairaalalla ei olisi ollut resursseja auttaa minua.”
Hätäsektio oli täydellinen yllätys. Riina oli kolmatta kertaa synnyttämässä, ja aiemmat synnytykset olivat menneet hyvin.
”Silti minulle ei olisi koskaan tullut mieleenikään synnyttää kotona. Onneksi nyt aikuiset tyttäreni ovat luvanneet minulle, etteivät hekään tekisi niin.”
Lue myös: Selkä meni synnytyksessä – sitten Laura sai lajivinkin
Pieniä tekoja, suuria ihmeitä
Luovutettua verta tarvitaan esimerkiksi pitkissä leikkauksissa ja keskosvauvojen, onnettomuuden uhrien ja syöpäpotilaiden hoidossa. Jotta sitä riittäisi Suomessa kaikille tarvitseville, päivittäin tarvitaan 700 verenluovuttajaa.
Luovutusikäisistä suomalaisista vain noin kolme prosenttia luovuttaa verta. Jotta sitä olisi tasaisesti saatavilla ympäri vuoden, luovuttajia tarvitaan lisää. Verta tarvitaan yhtä lailla juhlapyhinä ja arkena, sillä veren osista esimerkiksi verihiutaleet säilyvät käyttökelpoisina vain viisi vuorokautta.
Verenluovutus on kirjaimellisesti lahja elämälle, Riina sanoo. Hän on itse yksi näistä vapaaehtoisista. Kun Veripalvelu lähestyy luovuttajaansa aika ajoin tekstiviestillä, Riina tarttuu kalenteriin ja alkaa laitella menojaan tärkeysjärjestykseen.
”Olen luovuttajana säännöllisen epäsäännöllinen ja silti tärkeä. Jokainen veripussi menee tarpeeseen.”
Riina on houkutellut tuttujaankin verenluovutukseen. Pienellä teolla voi saada ihmeitä aikaan, ja tekemisestä tulee uskomattoman hyvä mieli.
”Koskaan ei voi tietää, milloin itse tarvitsee lisäverta.”
Lue myös Kotiliesi.fi: Verenluovutus auttaa syöpäpotilaita, synnyttäviä äitejä ja onnettomuuksien uhreja – kuka voi luovuttaa verta?
Juttu on julkaistu Annassa 51-52/2024.