Quantcast
Channel: Terveys | Anna.fi
Viewing all 1697 articles
Browse latest View live

Kuinka usein hammaslääkärissä pitäisi oikeasti käydä? Ota nämä asiat huomioon – kipu, vihlonta ja verenvuoto ovat vakavasti otettavia hälytysmerkkejä

$
0
0

Hammastarkastuksessa kannattaa käydä säännöllisesti, jotta suun sairaudet ehditään havaita ja hoitaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

– Suun sairaudet ovat usein kroonisia ja oireettomia. Kun ihminen itse huomaa, että jotain on vialla, ollaan jo menty tietyn pisteen yli. Pienemmillä ja inhimillisemmillä kärsimyksillä ja kustannuksilla selvitään, kun hammaslääkäri löytää ongelmat ajoissa, Hammaslääkäriliiton puheenjohtaja Sirpa Tilander kertoo.

Hammaslääkärissä käyminen kannattaa paitsi suun myös koko kehon terveyden vuoksi. Suussa piilevät tulehdukset ovat nimittäin riski terveydelle. Ne voivat vaikeuttaa yleissairauksien, kuten diabeteksen hoitoa sekä lisätä sydän- ja aivoinfarktin riskiä. Lisäksi suun infektiot ovat yhteydessä ennenaikaisen synnytyksiin ja keskenmenoihin.

Mutta kuinka usein hammastarkastuksessa oikein pitäisi käydä?

Hammaslääkäriin 1–3 vuoden välein tilanteesta riippuen

Toisten on hyvä käydä hammaslääkärissä kerran vuodessa, kun taas toisille riittää harvempi tarkastusväli.

– Vuoden välein on käytävä esimerkiksi silloin, jos ihmisellä on yleissairaus, kuten diabetes tai reuma tai jos hänellä on käytössä puolustuskykyä lamaava eli immunosuppressiivinen lääkitys, joka vaikuttaa suun paranemiseen. Esimerkiksi voimakkaat astmalääkkeet ja uudet biologiset lääkkeet ovat tällaisia, Tilander sanoo.

Vuosittain hammaslääkärissä on syytä käydä myös silloin, jos ihmisellä on todettu kiinnityskudossairaus eli parodontiitti, vaikka hän muutoin olisi yleisterve. Kun tauti saadaan hallintaan, voi tarkastus kerran kahdessa vuodessa riittää.

Myös ikä vaikuttaa hammasongelmien ilmenemiseen

Ikäkin vaikuttaa siihen, kuinka usein hammastarkastuksessa kannattaa käydä. Teini-iässä hammaslääkärissä kannattaa käydä vuosittain, sillä tutkimusten mukaan 12–15 vuotiailla on suurin riski hammasongelmille.

– Myös vanhemmille, yli 70-vuotiailla ihmisille suositellaan tarkastusta kerran vuodessa, Tilander sanoo.

Vuosittain hammastarkastuksessa on suositeltavaa käydä myös silloin, jos suun omahoito ei ole riittävällä tasolla. Huono suuhygienia on riski sairauksien puhkeamiselle.

– Tutkimusten mukaan monet suomalaiset eivät edelleenkään harjaa hampaitaan kahdesti päivässä tai puhdista hammasvälejään.

Jos suun omahoito on kunnossa ja ihmisellä on vain lievä suun sairauden riski, hammastarkastuksessa voi käydä kahden vuoden välein.

Vielä tätäkin harvemmin, esimerkiksi kolmen vuoden välein, hammaslääkärissä voivat käydä yleisterveet ihmiset, joiden omahoito toimii ja joilla ei ole aikaisemmin todettuja riskisairauksia suussa.

– Henkilökohtainen mielipiteeni on, että kutsusysteemi hammastarkastukseen olisi hyvä saada Suomessa laajemmin käyttöön. Tällöin voitaisiin yksilöllisesti määrittää, kuka voi tulla kolmen vuoden välein ja kenen kannattaa tulla joka vuosi, Tilander sanoo.

Tiettyjen oireiden ilmaantuessa viimeistään hammaslääkäriin

Hammaslääkäriaika kannattaa varata viimeistään silloin, jos suu alkaa oireilla. Yksi tyypillisistä oireista on hampaiden vihlominen.

– Jos vihlominen ei helpotu perushoidolla eli fluorilla ja hampaiden pesulla, ja sitä ilmenee esimerkiksi aina jotain purtaessa, kannattaa suu käydä tarkistuttamassa, Hanna Tilander ohjeistaa.

Myös ienverenvuoto, joka ei kahdessa viikossa häviä omalla hoidolla, kannattaa ottaa vakavasti.

– Jostain syystä moni hyväksyy sen, että ikenistä vuotaa verta. Eräs erikoislääkäri joskus sanoi sen olevan erikoista, että jos ihmisellä vuotaa verta ihosta, nenästä, korvasta tai silmästä, se halutaan heti hoitaa, mutta suussa verenvuoto hyväksytään.

Lieväkin ientulehdus on riski terveydelle. Ientulehduksesta seuraa matala-asteinen jatkuva infektio, joka kuormittaa elimistöä. Jos tulehduksen antaa jatkua hoitamattomana pitkään, seurauksena voi myös olla hampaan kiinnityskudossairaus eli parodontiitti.

– Aina, jos epäilee, saattaako suussa olla jokin ongelma, asia kannattaa käydä tarkistuttamassa. Silloin tilanteeseen saadaan varmuus ja ihmiselle selviää, tekeekö hän itse asioita oikein vai pitäisikö jotain tehdä toisin.


”Hiki tursuaa joka ihohuokosesta, vesi valuu pitkin kasvoja ja selkää”– näin vaihdevuosien hikoilua voi hoitaa

$
0
0

”Hiki tursuaa joka ihohuokosesta niin, että mikään dödö ei pidä, ja vesi valuu pitkin kasvoja ja selkää.” Näin kuvaili vaihdevuosiaan yksi Annan lukijakyselyyn vastannut.

”Naama punaisena tärkeässä tilanteessa on kiva yrittää olla muina naisina”, kirjoitti toinen.

Kolmannelta kuumat aallot veivät yöunet: ”Yöllä hikikohtaukset herättävät ja uni on katkonaista, mikä haittaa elämää.”

Kuumat aallot eli hikoilupuuskat ovat yleisin vaihdevuosioire. Neljä naista viidestä kärsii niistä ja joka viidennellä ne ovat todella hankalia.

Tehokkain hoito on hormonikorvaushoito

– Tehokkain hoito vaihdevuosien aiheuttamaan voimakkaaseen hikoiluun on hormonikorvaushoito, sanoo  lääketieteen tohtori, naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri, seksuaalineuvoja Katja Kero.

Hän työskentelee Tyksin Naistenklinikalla ja Aura Klinikalla Turussa.

– Tämä tarkoittaa estrogeenia tabletti-, laastari- tai geelimuodossa. Jos naisen kohtu on tallella, estrogeeniin liitetään keltarauhashormoni. Keltarauhashormoni suojaa kohdun limakalvoa liikakasvulta ja vähentää kohtusyövän riskiä.

”Hormonikorvaushoitoa pelätään usein turhaan”

Hormonihoitoa annetaan pienimmällä tehokkaalla annoksella ja mahdollisimman lyhyen aikaa.

Hormonikorvaushoidolla – kuten kaikilla lääkkeillä – on myös haittoja. Hormonihoito lisää aivoinfarktin vaaraa yli 60-vuotiailla naisilla ja suurentaa laskimotukos- ja keuhkoveritulppariskin 2–4-kertaiseksi. Riski liittyy estrogeenitabletteihin ja koskee potilaita, joiden tukosriski on ennestään suurentunut. Tällaisia potilaita ovat esimerkiksi ylipainoiset tai tupakoivat potilaat. Jos potilaalla on rintasyöpä, hormonihoito nopeuttaa sen kasvua.

– Huonot elintavat ovat kuitenkin paljon suurempi rintasyövän riskitekijä kuin hormonikorvaushoito. Ylipaino, tupakointi, liikunnan puute ja liiallinen alkoholinkäyttö altistavat paitsi rintasyövälle, myös laskimotukoksille ja monelle muulle sairaudelle, Kero sanoo.

Hormonikorvaushoidon on todettu Keron mukaan lisäksi suojaavan esimerkiksi sydän- ja verisuonitaudeilta, Alzheimerin taudilta ja paksusuolensyövältä.

– Hormonikorvaushoitoa pelätään usein turhaan. Gynekologi punnitsee jokaisen naisen kohdalla, mikä on juuri tälle paras hoitomuoto.

Laihdutus voi olla avuksi, liikuntakin helpottaa oloa

Jos hikoilu on lievää tai hormonihoito ei sovi, kuumia aaltoja kuten muitakin vaihdevuosioireita voi koettaa hoitaa elintavoilla.

Liikunnan lisääminen helpottaa usein oireita, samoin tupakoinnin lopettaminen ja alkoholin välttäminen.

– Makuuhuoneen lämpötila kannattaa pitää viileänä ja mausteisia ruokia välttää. Joskus laihdutus on avuksi, Kero sanoo.

Hikoiluun voi olla muitakin syitä kuin vaihdevuodet

Aina hikoilun syy eivät ole vaihdevuodet. Siksikin hikoilusta kärsivän kannattaa hakeutua lääkäriin etenkin, jos oireet ovat voimakkaita ja kestävät pitkään.

Hikoilua voivat aiheuttaa myös esimerkiksi ylipaino, stressi ja tupakointi. Uniapneakin voi olla hikipuuskien taustalla.

Juotko helteellä riittävästi vettä? Tunnista nestehukan oireet ja pysäytä lämpöuupumus ajoissa

$
0
0

Jos helteellä ei tule juotua tarpeeksi vettä, seurauksena voi olla nestevajaus, joka johtaa lämpöuupumukseen.

Lämpimällä säällä ihminen hikoilee enemmän kuin normaalisti, ja hikoilun kautta kehosta poistuu nestettä. Jos nestettä ei korvata uudella, ihminen voi alkaa oireilla.

Tyypillisiä lämpimästä säästä johtuvan nestehukan ja lämpöuupumuksen oireita ovat muun muassa:

  • yleinen heikotus ja väsymys
  • päänsärky ja huimaus
  • ärtyisyys
  • sekavuus
  • voimakas jano
  • voimistunut hengitys
  • pahoinvointi
  • viileä ja nihkeä iho.

Lisäksi kuiva suu, vähentynyt virtsaamistarve ja niukka ja tummankeltainen virtsa kertovat nestevajeesta.

Heikko yleiskunto lisää nestehukan riskiä. Myös iällä on vaikutusta. Ikääntyneiden kehossa on vähemmän vettä kuin nuoremmilla, ja heillä nestevajaus on vakavampaa. Nestevaje voi syntyä nopeastikin ja johtaa muun muassa verenpaineen laskuun ja kaatuiluun.

Hoitona vedenjuonti, viilennys ja lepo

Lämpöuupumus kehittyy vähitellen ja asteittain. Jos uupumus ja nestevaje on lievää, tilanne helpottuu juomalla vettä ja lepäämällä viileässä paikassa. Vaatteita tulee vähentää. Lisäksi kylmä suihku tai ihon kasteleminen viileällä vedellä voi auttaa.

Mikäli oireet eivät hellitä tai ne ovat voimakkaita, ole yhteydessä lääkäriin. Hätänumeroon on soitettava, jos tajunnantaso on hämärtynyt.

Ehkäise nestevajetta juomalla helteellä riittävästi vettä

Vettä on syytä juoda lämpimällä säällä pitkin päivää. Jos ihminen juo ainoastaan silloin, kun hänellä on jano, jopa puolet todellisesta nesteen tarpeesta voi jäädä täyttymättä.

Tavallisesti vettä pitää juoda noin 1–1,5 litraa päivässä, mutta helteisellä säällä kannattaa määrää lisätä muutamalla tai useammalla vesilasillisella – etenkin jos hikoilu on runsasta.

Lisäksi lämpimällä säällä kannattaa suosia ruokia, jotka sisältävät runsaasti nestettä. Esimerkiksi salaatit ja kylmät keitot ovat erinomaista helleruokaa. Välipaloina voi syödä mehukkaita hedelmiä. Sen sijaan kofeiinia ja alkoholia kannattaa välttää, koska ne ovat diureetteja ja kuivattavat elimistöä.

Lähteet: Terveyskirjasto, THL: Kesäterveys, THL: Lämpösairauksien oireet ja hoito

Auringonpistos vai lämpöuupumus? Tunnista eri lämpösairauksien oireet – lämpöhalvaus voi olla hengenvaarallinen

$
0
0

Aurinkoinen ja lämmin sää saavat kesän tuntumaan kesältä, mutta helteellä on myös varjopuolensa. Jos auringolta suojautuminen ja veden juominen unohtuvat ja päällä olevat vaatteet ovat tukahduttavan kuumat, seurauksena voi olla lämpösairaus.

Lämpösairauksia on eriasteisia, ja niitä hoidetaan myös hieman eri tavoin. Selvitimme, kuinka auringonpistoksen, lämpöuupumuksen ja lämpöhalvauksen erottaa toisistaan ja kuinka niitä hoidetaan ja ehkäistään.

Auringonpistos aiheuttaa päänsärkyä ja huimausta

Auringonpistos johtuu siitä, että aurinko on päässyt paistamaan suojaamattomaan päähän ja elimistö on lämmennyt liikaa.

Auringonpistoksen oireet: Tyypillisiä auringonpistoksen oireita ovat päänsärky, pahoinvointi, huimaus ja ärtynyt olo. Erityisesti lapset ovat herkkiä auringonpistokselle.

Näin hoidat: Jos ihminen on saanut auringonpistoksen, hänen tulee siirtyä lepäämään viileään ja varjoisaan paikkaan sekä juoda vettä. Pää kannattaa asettaa kohoasentoon ja otsalle voi laittaa viileän kääreen.

Olo voi olla muutaman tunnin ajan huono, mutta usein auringonpistos menee ohi kotihoidolla. Lääkäriin on syytä ottaa yhteyttä, jos vointi kuitenkin heikkenee.

Lämpöuupumus johtuu nestehukasta

Lämpöuupumus on lämpöhalvauksen esiaste. Se johtuu tyypillisesti nestehukasta eli siitä, ettei lämpimällä ja hikoiluttavalla säällä ole juotu riittävästi vettä.

Lämpöuupumuksen oireet: Lämpöuupumuksen oireita ovat muun muassa voimakas jano, heikotus, huimaus, päänsärky, ärtyisyys ja pahoinvointi. Nestevajeella on monia muitakin oireita.

Näin hoidat: Lämpöuupumusta hoidetaan juomalla vettä ja lepäämällä viileässä paikassa. Jotta keho viilenisi, vaatteita kannattaa vähentää. Myös kylmä suihku tai kylmät kääreet voivat auttaa.

Jos lämpöuupumus ei helpotu kotihoidolla ja oireet ovat voimakkaita, ota yhteys lääkäriin. Hätänumeroon tulee soittaa, jos lämpöuupumuksesta kärsivän tajunnantaso hämärtyy.

Lämpöhalvaus on hengenvaarallinen tila

Lämpöuupumus voi johtaa lämpöhalvaukseen, joka on hengenvaarallinen tila.

Lämpöhalvaus tarkoittaa elimistön liiallista lämpenemistä. Se voi johtua siitä, että kuumuudessa on oleskeltu liian pitkään tai siitä, että ihminen on rehkinyt helteisellä säällä liikaa.

Lämpöhalvauksen oireet: Kun ihminen kärsii lämpöhalvauksesta, hänen elimistönsä ei pysty poistamaan riittävästi lämpöä kehosta. Lämpöhalvauksen oireet alkavat, kun ruumiinlämpö nousee yli 39 asteen. Tyypillisiä oireita ovat muun muassa hikoilun tyrehtyminen, ihon kuivuminen, heikotus, pahoinvointi, tasapainovaikeudet, hengityksen vaikeutuminen, nopea ja heikko syke, sekavuus ja pyörtyminen.

Lämpöhalvaukselle altistavat huono fyysinen kunto, vanhuus, ylipaino, alkoholi ja monet lääkkeet, kuten mielialalääkkeet, nesteenpoistolääkkeet, allergialääkkeet ja beetasalpaajat. Myös raskas ja pitkäkestoinen fyysinen suoritus, kuten maraton, lisää lämpöhalvauksen vaaraa.

Näin hoidat: Jos lämpöhalvausta epäillään, on soitettava hätänumeroon. Lisäksi ensiapu kannattaa aloittaa pikimmiten. Fyysinen rasitus täytyy keskeyttää välittömästi ja ihminen tulee viedä viileään ja varjoisaan paikkaan. Hänelle tulee myös juottaa vettä. Vaatteet kannattaa ottaa pois ja ihoa kastella viileällä vedellä. Lisäksi ihoa voi viilentää tuulettimen tai viuhkan avulla ja otsalle, niskaan, kainaloihin ja nivusiin voidaan asettaa kylmäkääreet.

Näin ehkäiset lämpösairauksia

Lämpösairauksien kohdalla ennaltaehkäisy on kaiken a ja o. Kun muistat seuraavat asiat helteellä, kehosi ei pääse lämpenemään liikaa.

  • Vältä ulkona oleskelua päivän kuumimpaan aikaan. Suosi ulkona varjossa oleilua.
  • Juo riittävästi vettä pitkin päivää – älä vasta sitten, kun jano yllättää. Tavallisesti vettä pitää juoda noin 1–1,5 litraa päivässä, mutta helteisellä säällä määrää kannattaa lisätä muutamalla tai useammalla lasillisella. Hikoilu lisää nesteen tarvetta.
  • Käytä kevyitä, väljiä ja hengittäviä vaatteita. Muista myös hattu. Leveälierinen hattu on erinomainen valinta, sillä se suojaa myös niskaa.
  • Vältä raskasta ja pitkäaikaista fyysistä rasitusta kuumalla säällä. Ajoita urheilu aikaiseen aamuun tai myöhäiseen iltaan, jolloin ilma on viileämpää.
  • Jos teet fyysistä työtä, pidä riittävästi taukoja.
  • Vältä alkoholia ja kofeiinia, koska ne kuivattavat elimistöä.
  • Syö riittävästi, jotta elimistön suolatasapaino säilyy normaalina. Suosi nestettä sisältäviä ruokia, kuten salaatteja, keittoja ja hedelmiä.

Taltuta turvotus koko kropassa! Näin pääset eroon silmäpusseista, pöhöttävästä vatsasta ja turvonneista jaloista

$
0
0

Kesällä helle ja lomalle tyypilliset ruokailutottumukset keräävät helposti nestettä kehoon, mikä näkyy turvotuksena etenkin jaloissa ja kasvoissa. Suolainen ruoka ja alkoholi keräävät nestettä elimistöön, joten jos kroppa tuntuu turvonneelta, kannattaa heti ensimmäiseksi vähentää suolan käyttöä ja lisätä veden juontia.

Vatsan pöhötys taas johtuu useimmiten suolistoon kerääntyneestä kaasusta, josta voi myös päästä eroon kiinnittämällä huomiota ruokavalioon. Esimerkiksi hiilihapolliset juomat keräävät suolistoon ilmaa, mikä tuntuu ja näkyy vatsan pömpöttämisenä. Tästäkin syystä on tärkeää suosia janojuomana vettä.

Lue, miten pääset eroon turvotuksesta koko kehossa.

Silmäpussit: Kokeile viilennystä

Turvonneet kasvot ja pussit silmien alla voivat johtua monesta syystä, mutta satunnainen turvotus liittyy yleensä ruokavalioon. Suolainen ruoka ja alkoholi keräävät nestettä, mikä näkyy etenkin kasvoissa.

Vatsallaan nukkuminen pahentaa kasvojen turvotusta, sillä kasvojen alueelle kohdistuva paine saa nesteen kerääntymään kasvoihin.

Silmäpusseja voi pienentää erilaisilla viilentävillä konsteilla, sillä viileys laskee turvotusta. Kokeile silmien alle esimerkiksi viileitä lusikoita tai kurkkuviipaleita.

Iän myötä silmänympärysiho ohenee, mikä saattaa pahentaa silmäpusseja. Valitse silmänympärysiholle oma kosteusvoiteensa. Silmänympärysvoiteilla voi myös kokeilla vähentää turvotusta.

Vinkki: Edullista ihonhoitoa – 10 markettikosmetiikan loistotuotetta

Vinkki: 5 parasta kosteuttavaa silmänympärysseerumia

Pöhöttävä vatsa: Testaa erilaista ruokavaliota

Suolan ja alkoholin lisäksi nestettä keräävät nopeat hiilihydraatit, joita on esimerkiksi pastassa ja vaaleassa leivässä. Kokeile siis jättää höttöhiilarit pois ruokavaliostasi.

Vatsan turvotus voi johtua myös ummetuksesta, joten varmista, että syöt riittävästi kuituja, juot vettä ja liikut tarpeeksi. Kuituja saa esimerkiksi marjoista ja vihanneksista.

Useimmiten vatsan pömpötyksen syy on sinne kerääntynyt kaasu. Syö rauhallisesti, sillä hotkiessa tulee nieltyä helposti myös ilmaa. Samoin hiilihappopitoisia juomia nauttiessa vatsaan kertyy ilmaa, joten juo mieluummin vettä.

Myös tietyt vihannekset keräävät suolistoon kaasuja. Jos vatsan turvotus vaivaa, kokeile vähentää FODMAP-hiilihydraatteja sisältäviä ruokia. Niitä ovat esimerkiksi palkokasvit, sipulit, kaalit ja sienet.

Liikunta helpottaa turvotusta ja saa suolistokaasut liikkeelle.

Vinkki: Eroon jenkkakahvoista – Näin treenaat kapean vyötärön esiin

Vinkki: Vatsa pömpöttää ja turvottaa? Näin vyötäröltä voi kadottaa jopa 5 senttiä!

Vinkki: Puhdistuskuuri loman jälkeen – 10 helppoa detox-vinkkiä

Turpoavat jalat: Muista liikkua!

Kuuma sää vaikuttaa erityisesti jalkojen turvotukseen, sillä helle saattaa saada laskimoiden toiminnan hidastumaan. Silloin veri palaa hitaammin jaloista ylöspäin, laskimoihin syntyy painetta, ja nestettä tihkuu kudoksiin.

Liikkumattomuus pahentaa jalkojen turvotusta. Jalat koukussa istuminen estää sen, että veri ei pääse kunnolla kiertämään alaraajoissa.

Muista siis esimerkiksi pitkien automatkojen aikana pitää verryttelytaukoja, suoristaa jalat tai nostaa ne välillä ylös. Istumatyöläisen on hyvä nousta jaloittelemaan useita kertoja työpäivän aikana.

Turpoavien jalkojen kanssa kannattaa käyttää kenkiä, joissa jaloilla on tilaa hengittää. Jalkoja voi myös liottaa viileässä vedessä. Jos turvotus on pidempiaikaista ja kyseessä on esimerkiksi laskimoiden vajaatoiminta, kokeile tukisukkia.

Puristavatko kenkäsi? Näin ehkäiset ja poistat turvotuksen jaloista

Kiusana haisevat jalat? Näin vähennät jalkojen hikoilua – 6 vinkkiä

Lähteet: Terveyskirjasto, Terveyskirjasto, Healthline, WebMD, WebMD, Mayo Clinic

Yllättävä helpotuskeino helteeseen: mene kuumaan suihkuun!

$
0
0

Moni ravaa kesällä viilentymässä kylmän suihkuveden alla. Jos kuitenkin haluaa muutakin kuin hetken helpotuksen, kuumassa suihkussa käyminen on parempi vaihtoehto.

Kuuma suihku viilentää jälkikäteen

Kylmään suihkuun meneminen tuntuu kuumaa suihkua virkistävämmältä suihkutteluhetkellä. Kylmässä suihkussa keho pyrkii kuitenkin pitämään lämpötilan mahdollisimman korkeana. Ihon pienet verisuonet supistuvat, jolloin ihon läpi kulkee vähemmän verta. Näin kehosta vapautuu vähemmän lämpöä. Pian suihkusta tulemisen jälkeen olo on taas yhtä tuskainen ellei jopa tuskaisempi kuin aikaisemminkin.

Kuumaan suihkuun meneminen sen sijaan voi tuntua ikävältä, mutta lämpimässä suihkussa verisuonet puolestaan laajenevat ja verta pääsee kiertämään enemmän. Kehosta alkaa kuuman suihkun aikana vapautua enemmän lämpöä ja suihkun jälkeen kehon lämpötila laskee.

Entä onko kotonasi tukahduttavan kuuma? Näillä keinoilla saat asunnon viileäksi helteellä.

Myös kuuma juoma voi olla kylmää parempi

Oletko joskus miettinyt, miksi esimerkiksi Intiassa ihmiset juovat niin paljon teetä? Kuuma juoma on kylmää juomaa tehokkaampi keino viilentää kehoa – tutkitusti. Kuuma juoma nostaa hetkellisesti kehon lämpötilaa ja saa hien pintaan. Hiki katoaa kuitenkin iholta nopeasti ja kehon lämpötila laskee kuuman juoman nauttimisen seurauksena tehokkaammin kuin kylmän.

Lähteet: Columbia HVAC, Decubal, JOE.ie, The Conversation, The Daily Mail

Kannattaako kuumassa suihkussa käydä? 7 hyötyä ja 4 haittaa

Pitäisikö suihkussa käydä aamulla vai illalla? Lääkäri vastaa

5 parasta hiustenpesuvinkkiä – muista nämä asiat ennen suihkuun menoa, pesun aikana ja sen jälkeen

Mistä tiedän, olenko allerginen ampiaisille? Näin tunnistat ampiaisallergian nopeaa apua vaativat oireet

$
0
0

Onko ampiainen pistänyt sinua kerran ilman sen suurempia seurauksia ja uskot siksi, että sinulla ei voi olla ampiaisallergiaa? Älä tuudittaudu tähän luuloon. Ampiaisallergia nimittäin ilmenee aikaisintaan toisella pistokerralla.

Ampiaisallergia on mahdollista selvittää lääkärissä allergiatestillä, jos ihminen on aiemmin saanut ampiaisen piston. Usein allergiatestejä ei kuitenkaan tehdä etukäteen, vaan allergia ilmenee uuden ampiaisen piston yhteydessä.

– Aivan tuhottomasti ampiaisia ei kuitenkaan tarvitse pelätä. Vakavia, hengenvaarallisia allergisia reaktioita ampiaisten pistoista saa vain hyvin harva, ihotautien ja ihoallergologian erikoislääkäri Risto Oksman Turun Mehiläisestä muistuttaa.

Hengitysvaikeudet tai tajunnan menettäminen ovat syitä kutsua ambulanssi

Yleensä ampiaisen pistosta seuraa kämmenen tai korkeintaan kahden kämmenen kokoinen kipeä ja turvonnut alue. Jos ampiaisen pistoon ei liity muuta kuin tällaisia paikallisia oireita, lääkäriin ei tarvitse lähteä.

– Paikalliset oireet ovat tavallisia eivätkä viittaa allergiaan. Allergiaan viittaavia ja päivystyshoitoa vaativia asioita sen sijaan ovat esimerkiksi nokkosrokko, verenpaineen lasku ja yleinen voimattomuus, Oksman linjaa.

Todella nopeaa hoitoa eli ambulanssin tilaamista vaaditaan, jos piston saaneen hengitys vaikeutuu tai tämä pyörtyy tai menee tajuttomaksi.

Ampiaisille allergisen tärkein turva on yleensä adrenaliinipiikki

Jos ampiaisallergia todetaan, allerginen saa lääkäriltä sekä ohjeita että lääkkeitä. Jatkossa mukana kulkee myös tärkeä ensiapu ampiaisen pistolle: adrenaliinipiikki.

– Lääkäriltä saa yleiset ohjeet siitä, miten ampiaisen pistoa voi vältellä eli miten käyttäydytään luonnossa ja ampiaisten läheisyydessä. Lisäksi allergiselle annetaan adrenaliinipiikki. Se painetaan ampiaisen piston sattuessa esimerkiksi reiteen tai vatsaan. Se antaa ensiavun, jotta mitään katastrofia ei ehdi tapahtua. Yleensä lisäksi annetaan suun kautta otettavia antihistamiinia ja kortisonia. Ne vaikuttavat hitaasti ja vähentävät pistokohtaan tulevaa jälkireaktiota, Oksman sanoo.

Jatkotoimenpiteitä miettiessä pohditaan myös tarvetta mahdolliselle siedätyshoidolle. Jos riski saada ampiaisenpisto on hyvin pieni, työlästä siedätyshoitoa harvoin aloitetaan. Jos taas riski on suuri esimerkiksi ammatin tai asuinpaikan takia, siedätyshoito usein aloitetaan.

– Siedätyshoidot toimivat hyvin ja ovat tehokkaita. Ne ovat kehittyneet paljon viimeisten vuosikymmenien aikana, Oksman sanoo.

Ampiaisallergikko on vain harvoin allerginen mehiläisille

Vaikka maallikot usein niputtavat ampiaiset ja mehiläiset samaan pistiäisten joukkoon, ei ampiaisille allerginen ole automaattisesti allerginen myös mehiläisille. Itse asiassa ihminen on yleensä allerginen joko ampiaiselle tai mehiläiselle, ei molemmille.

Huolestuttaako ystävän tai puolison alkoholinkäyttö? 6 vinkkiä, miten otat aran asian puheeksi

$
0
0

Alkoholi liittyy kulttuurissamme moneen sosiaaliseen tilanteeseen. Lasillisella voi olla mukava juhlistaa pienempiä tai suurempia tapahtumia tai rentoutua viikonloppuisin saunan jälkeen. Mutta entä jos juominen ei jää muutamaan lasilliseen tai sitä tapahtuu useampana päivänä viikossa?

Runsas alkoholin juominen näkyy erilaisina vaivoina

Runsas juominen aiheuttaa ajan mittaan oireita, joita ei välttämättä tule heti yhdistäneeksi alkoholinkäyttöön. Oireita voivat olla esimerkiksi univaikeudet, masennus tai vatsavaivat.

Useimmat alkoholin riskikäyttäjät pystyvät vähentämään juomista ja saamaan tilanteen kuriin omin avuin. Jos alkoholin haitallinen käyttö jatkuu, ennen pitkää riippuvuuden riski kasvaa. Riippuvuus kehittyy vähitellen, eikä ihminen välttämättä huomaa itse riippuvuuden mahdollisuutta. Alkoholismin oireisiin kuuluvat juomisen pakonomaisuus sekä vieroitusoireet.

Miten läheisen kanssa voi sitten ottaa puheeksi hänen alkoholinkäyttönsä, jos läheisen juomistapansa ja -tottumuksensa alkavat huolestuttaa? Aihe on usein arka, sillä päihteidenkäyttöön ja riippuvuuksiin liittyy paljon häpeää. Läheisestäsi saattaa helposti tuntua, että tuomitset hänet. Lähesty aihetta siis hienovaraisesti.

1. Odota sopivaa hetkeä

Valitse puheeksi ottamiselle hetki, jolloin läheisesi on selvä ja sopivalla tuulella puhumista varten. Jos sinusta tuntuu, ettei hän kuuntele, kokeile uudestaan toisella kertaa.

2. Älä puhu alkoholismista

Kannattaa välttää esimerkiksi kutsumasta ihmistä alkoholistiksi, sillä se varmasti asettaa hänet saman tien puolustuskannalle ja keskusteluyhteys voi olla menetetty.

Lisäksi suurin osa alkoholin ongelmakäyttäjistä ei ole varsinaisesti alkoholisteja. Alkoholismi on vakava riippuvuus, ja haitallista voi olla muukin kuin riippuvuuden kriteerit täyttävä alkoholinkäyttö.

3. Osoita syy ja seuraus

Hienovarainen mutta tehokas keino viedä asiaa eteenpäin on tuoda esiin alkoholin käytön seuraukset läheisesi elämässä.

Voit esimerkiksi huomauttaa, että hänen väsymyksensä saattaa johtua siitä, että alkoholin käyttö huonontaa unen laatua, tai että hän ei nähtävästi ehdi liikkua enää, koska tulee nautittua niin usein alkoholia.

4. Älä syyttele

Sen sijaan että syyttelisit läheistäsi, pysy positiivisena ja keskity muutoksen mahdollisuuteen. Kannusta häntä sanomalla, että hän voi ja pystyy muuttamaan elintapojaan terveellisemmäksi.

5. Ole kärsivällinen

Sen jälkeen, kun olet ottanut asian puheeksi, älä odota, että muutos tapahtuisi yhdessä yössä tai että läheisesi ryhtyisi yhtäkkiä absolutistiksi. Sen sijaan keskity tukemaan häntä silloin, kun hän valitsee olla juomatta.

6. Harkitse apujoukkoja

Jos oma panoksesi ei tunnu riittävän, pyydä läheisesi muita ystäviä tai perheenjäseniä mukaan puhumaan hänelle asiasta. Alkoholiriippuvuuden voi todeta lääkäri ja sen hoitoon voi saada ammattilaisten tukea.

Mistä tunnistaa alkoholin ongelmakäytön?

  • Kohtuukäyttö: Alkoholin käyttö, joka ei aiheuta terveydellisiä, sosiaalisia tai taloudellisia vaikeuksia. Harvoin toistuvaa, määrältään vähäistä ja humalajuominen harvinaista.
  • Riskikäyttö: Riskikulutuksen rajat ylittävä käyttö, jolloin ihmisellä on suurentunut riski terveydentilan ja yleisen hyvinvoinnin vaarantumiseen.
    • Korkean riskin taso: miehillä 23–24 annosta ja naisilla 12–16 annosta viikossa.
    • Kohtalaisen riskin taso: miehillä yli 14 annosta viikossa ja naisilla yli 7 annosta viikossa.
    • Vähäinen riski terveelle työikäiselle henkilölle: naisilla 0-1 annosta ja miehillä 0-2 annosta päivässä.
  • Haitallinen käyttö: Alkoholinkäytöstä aiheutuu fyysisiä tai psyykkisiä terveyshaittoja, mutta riippuvuutta ei ole kehittynyt.
  • Alkoholismi: Riippuvuus, jonka oireita ovat alkoholin sietokyvyn kasvu, vaikeus lopettaa tai rajoittaa juomista, juomisen pakonomaisuus sekä vieroitusoireet.

Lähteet: EHYT, THL, THL, Huffington post, Good Men Project


Ikää yli 70 vuotta ja vaihdevuodet vain jatkuvat – kuinka kauan vaihdevuodet oikein voivat kestää?

$
0
0

Annan vaihdevuosiaiheisessa lukijakyselyssä usea vastaaja ihmetteli sitä, että heidän vaihdevuotensa ovat kestäneet niin kauan – jopa 20 vuotta. Muutaman vastaajan vaihdevuodet vain jatkuvat edelleen, vaikka ikää on jo yli 70 vuotta.

Kuinka kauan vaihdevuodet voivat pisimmillään kestää, lääketieteen tohtori, naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri, seksuaalineuvoja Katja Kero?

– Vaihdevuodet voivat hyvinkin kestää 20 vuotta, sanoo Tyksin Naistenklinikalla ja Aura Klinikalla Turussa työskentelevä Kero.

Vaihdevuodet ovat noin 10 vuoden ajanjakso menopaussin eli viimeisten luonnollisten kuukautisten ympärillä.

– Yksilölliset vaihtelut oireilun kestossa ovat tavallisia. Joka neljännellä oireita on vielä 15 vuoden ja joka kymmenennellä 20 vuoden kuluttua viimeisistä kuukautisista. Koska menopaussi on naisella keskimäärin 51–52-vuotiaana, yli 70-vuotiaalla voi olla vielä vaihdevuosioireita, Kero sanoo.

Oireet aiheuttaa se, että munasarjojen toiminta heikkenee ja lopulta sammuu, jolloin estrogeenin tuotanto loppuu.

Oireisiin voivat kuulua esimerkiksi limakalvojen oheneminen ja kuivuminen, virtsankarkailu, kuumat aallot ja hikoilu, sydämen tykytys, masentuneisuus, saamattomuus, muistin huonontuminen ja painonnousu.

Äidin kuukautisten loppumisikä voi ennustaa naisen menopaussi-ikää

Vaihdevuosien alkamisiästä voi saada jotakin osviittaa sen perusteella, missä iässä oman äidin kuukautiset loppuivat. Äidin menopaussi-ikä voi nimittäin ennustaa naisen menopaussi-ikää.

– Oireet voivat alkaa jo ennen kuukautisvuotojen loppumista. Vaikeimmillaan ne ovat yleensä vuoden sisällä menopaussista, Kero sanoo.

Kuumia aaltoja eli hikoilupuuskia on Keron mukaan 70–80 prosentilla, ja 20 prosentilla ne ovat todella hankalia.

– Kuumat aallot, hikoilutus ja punoitus kestävät yleensä kahdesta seitsemään vuotta, mutta joitakuita ne tosiaan voivat vaivata 10 tai jopa 20 vuotta.

Oireita pahentavat kuumat juomat ja ruoat; esimerkiksi tupakoinnin lopettaminen, alkoholin välttäminen ja liikunnan lisääminen voivat helpottaa niitä.

”Hiki tursuaa joka ihohuokosesta, vesi valuu pitkin kasvoja ja selkää”– näin vaihdevuosien hikoilua voi hoitaa

”Oho, kuuma aalto!” Vaihdevuosiin liittyvästä häpeästä on syytä luopua

Kun seksi luistaa jo liian hyvin: runsaan kostumisen syyt, hyödyt ja haitat

Totta vai tarua? Riitta Väisänen vastaa virtsankarkailuun liittyviin myytteihin

$
0
0

Kerran alettuaan virtsankarkailu on jokapäiväistä.

Totta ja tarua. Jokainen päivä on erilainen. Välillä on kuivia päiviä, välillä pisaroi puuskittain tilanteiden mukaan. Esimerkiksi yleinen naurunremakka voi päästää pisaran. Samoin kova, yhtäkkinen aivastus. Eihän siinä aina ehdi pidätellä tai edes ristiä jalkojaan etenkään, jos yrittää samaan aikaan hillitä itse aivastusta.

Inkontinenssi koskettaa kovin harvoja.

Tarua. Se on yleistä, mutta siitä ei puhuta, koska asiaa hävetään. Kannattaisi kuitenkin puhua, sillä asia koskee jopa kolmasosaa naisista jossain vaiheessa elämää. Ja sama ongelma on myös miehillä.

Elämä olisi aika yksinäistä, jos ei kehtaisi keskustella aiheesta tai hakea apua. Silloin vaarana voi olla kotiin jämähtäminen, jos pelkää koko ajan, että jotain tapahtuu eikä tiedä mitä tehdä.

Olen myös huomannut, että etenkin naisporukassa pissahätä tarttuu.

Virtsankarkailua voi ennaltaehkäistä jumppaamalla lantionpohjalihaksia.

Totta. Virtsis tulee välillä kuin salama kirkkaalta taivaalta. Kokeilin TENA-jumppaohjelmaa, joka on kehitetty vahvistamaan lantionpohjalihaksia. Niiden olemassaoloa ei välttämättä edes tiedosta. Jumppaan olisi hyvä tutustua jo nuorempana ennen mahdollisia synnytyksiä ja myöhemmin kenties esiintyvää inkontinenssia ajatellen.

Riitta Väisänen ja fysioterapeutti Anne Puranen näyttävät, miten lantionpohjalihaksia voi treenata kotona. Katso videolta vinkit.

 Tena-suoja näkyy ja on paksumpi kuin kuukautissuoja.

Tarua. Eihän se näy ollenkaan, on aivan huomaamaton! Totuin TENA Ladyyn tosi nopeasti, vaikka alkuun koko inkontinenssi ärsyttikin. Suoja on ihan ok, se ei myöskään hankaa, eikä hikoiluta. Sekin on tärkeää.

Inkontinenssiin on vaikea saada apua.

Tarua. Nykyisin saa hyvin apua. Toisin kuin ennen, kun ei edes tiedetty mitä inkontinenssi tarkoittaa. Nyt on tehokkaat jumppaohjeet ja lääkäri voi määrätä lääkkeitäkin. Sitten on luotettavat TENA-suojat.

Virtsankarkailu on fyysinen ja henkinen juttu.

Totta. Stressihormoni tuntuu pistävän tätäkin asiaa liikkeelle. Kiirettä, hermostumista ja stressiä kannattaa yrittää välttää. Monet urheilusuoritukset saattavat olla haasteellisia.

Olen myös huomannut, että etenkin naisporukassa pissahätä tarttuu. Kun yksi kertoo, että hänellä on hätä, heti ilmaantuu muitakin hätääkärsiviä.

Pissis vaan kaikille. Hyvää loppukesää.

Riitta

 

11 faktaa Tena-tutkimuksesta

  • 66% vastaajista on ollut virtsankarkailua, jota he eivät ole pystyneet estämään.
  • Virstankarkailua on esiintynyt 47% vastaajista harvemmin, 18%:lla useita kertoja viikossa.
  • 45% vastaajista sanoo virtsaa tulevan vähän, alle teelusikallisen.
  • 46% ei käytä minkäänlaista suojaa virtsankarkailuun, 39% käyttää kuukautissuojaa, sidettä, pikkuhousunsuojaa.
  • 61% ei ole saanut terveydenhuollosta (esim. synnytyssairaala, gynekologi tai kätilö) tietoa virtsankarkailusta ja sen hoitamisesta ja ehkäisystä.
  • 39% tekee lantionpohjan harjoituksia harvemmin kuin kerran viikossa.
  • 49% ei muista tehdä harjoituksia, 33% ei osaa.
  • 33% vastaajista kokee, että virtsankarkailu vaikuttaa heidän elämäänsä hyvin vähän ja 38%:in elämään se ei vaikuta ollenkaan.
  • 14% jättäisi trampoliinit, naruhyppelyt, pallopelit ja vastaavat väliin virtsankarkailun takia. Kuitenkin 61% ei jättäisi mitään aktiviteetteja väliin.
  • 70% kertoo, että virtsankarkailu ei vaikuta heidän pukeutumiseensa.
  • Lähes puolet vastaajista ei ole keskustellut vaivoista kenenkään kanssa. Suurimman osan mielestä vaiva ei ole niin suuri, että siitä tarvitsisi keskustella.

Tenan kyselyn toteutti YouGov toukokussa 2018 ja siihen osallistui 1065 18-60 vuotiasta naista.


Harvinainen neurologinen sairaus muutti nelikymppisen perheenäidin elämän: ”Servikaalinen dystonia oli kidnapannut kehoni”

$
0
0

En ollut koskaan kiinnittänyt huomiota siihen, oliko pääni suorassa vai ei. Ei kukaan ajattele sellaista ennen kuin tilanteeseen tulee muutos.

Kun pääni sitten alkoi tahdostani huolimatta kääntyä vasempaan pari vuotta sitten, huomasin elämän koostuvan asioista, joissa pään pysyminen keskilinjassa oli ehtona onnistumiselle – lukeminen, meikkaaminen, lapsen hiusten letitys, autolla ajo, kävely, suutelu… Asioista, joita olin pitänyt itsestäänselvinä, tuli ensin epämiellyttäviä, sitten vaikeita ja lopulta mahdottomia.

Yhtäkkiä se, missä asennossa pääni oli tai ei ollut, vei kaiken huomioni, eikä mikään enää ollut kuten ennen.

”Sairaus oli kidnapannut kehoni ja tehnyt elämästäni helvettiä.”

Olin sairastunut servikaaliseen dystoniaan eli aivojen lihassäätelyn häiriöön. Sairaus saattaa kohdistua mihin tahansa tahdonalaiseen lihakseen tai lihasryhmään. Se aiheuttaa lisääntynyttä lihasjännitystä, kipuja, virheasentoja, sekä lihasten tahdosta riippumattomia liikkeitä. Sairaus oli kidnapannut kehoni ja tehnyt elämästäni helvettiä.

Se ei ollutkaan vain stressiä

Pikku nykäisyjä päätä kääntäessä. Outoa vetoa selkärangassa.

”Olet varmasti vain stressaantunut”, lohdutti mies.

Ja tosiaan: olin tehnyt vapaaehtoistyötä maahanmuuttajien parissa ja joutunut maahanmuuttokriitikoiden vihakampanjan kohteeksi syksyllä 2015. Olin joutunut jättämään hetkeksi kotiinkin tappouhkauksien vuoksi. Olin niin lamaantunut, etten saanut tehtyä töitä, enkä halunnut liikkua julkisilla paikoilla.

Jäykkää ja kipeää selkärankaani oli jo aiemmin tutkittu niin neurologin kuin reumatologinkin toimesta, mutta mitään poikkeavaa ei ollut löytynyt. Sairaalan neurologilta olin saanut niin vähättelevää kohtelua, etten enää halunnut nähdä koko poliklinikan ovea.

Kun oikea käsi sitten meni lähes toimintakyvyttömäksi hermopinteen vuoksi, hakeuduin fysioterapeutille. Hän kysyi, olinko huomannut, että pääni kiertyy hieman vasempaan, kun seison suorassa.

Olin kyllä huomannut, mutta ajattelin senkin olevan ohimenevä vaiva.

”Saattaa olla dystoniaa”, fysioterapeutti mainitsi.

Alkoi näyttää siltä, että selitys epämääräisille oireille oli löytymässä.

Moni lääkäreistäkään ei tuntenut sairautta

”Olet varmasti nukkunut huonossa asennossa.” ”Minunkin niskani on joskus todella jäykkä, burana auttaa.”

Tuttavat ja läheiset tarkoittivat hyvää, mutta tosiasiassa kukaan lähipiiristäni ei ollut koskaan kuullutkaan dystoniasta. Moni lääkäreistä tai hoitajista ei tuntenut sairautta. Hoito-ohjeita sateli tutuilta ja tuntemattomilta.

Tämä tauti ei kuitenkaan ollut menossa ohi buranalla ja uudella tyynyllä.

Servikaalisen dystonian syytä ei tunneta, mutta tiedetään, että stressi voi vähintään pahentaa oireita ellei jopa laukaista kehossa piilotelleen sairauden.

Kaikki mitä luin sairaudesta, täsmäsi.

Luin helpottuneena botuliinihoidosta, josta useimmat dystonikot saivat apua. Opin myös, että monilla oireet jäävät lieviksi ja vain osa joutuu sairauden vuoksi kokonaan pois työelämästä.

”Jos jokin sairaus pitäisi ottaa niin ottaisin tuon”, 12-vuotias tyttärenikin sanoi.

Vielä silloin olin hänen kanssaan samaa mieltä.

Niska- ja selkäoireet saivat selityksen: servikaalinen dystonia

Varasin ajan yhdelle Suomen kokeneimmista dystoniaan erikoistuneista neurologeista. Halusin varman diagnoosin ja selkeän hoitosuunnitelman. Olin jo liian pitkään elänyt epämääräisten arvioiden varassa.

Tammikuussa 2017 istuin Turussa lääkärikeskuksen odotusaulassa mieheni kanssa. Pään kiertyminen oli edelleen lievää, eikä niskassa tuntunut paljoakaan kipua.

”Sairastat servikaalista dystoniaa”, miellyttävä naisneurologi sanoi lyhyen jutustelun jälkeen.

”Täysin selvä tapaus, mutta tutkitaan nyt vielä.”

En tuntenut mitään, paitsi hieman helpotusta siitä, että oudoille oireille oli nyt virallinen selitys.

Neurologin antama ennuste kuulosti kohtuulliselta: viiden vuoden ajan sairaus voi edetä, mutta sen jälkeen se yleensä tasaantuu.

Astelin ulos ovesta nivaska papereita kädessäni ja kohtasin mieheni odottavan katseen. ”Kyllä se sitä oli. Nyt syömään, kamala nälkä”, sanoin ja mies seurasi hämmentyneenä perässä.

Jouduin pitelemään päätäni, että näin eteenpäin

Järkytys iski paria päivää myöhemmin. Tietysti. Olihan kyseessä kuitenkin neurologinen, lääkärin mukaan parantumaton sairaus, joka saattaisi pahimmassa tapauksessa tehdä elämästäni todella hankalaa.

”Eräs nainen ei enää jaksanut ainaista tuskaa ja kehon pakonomaista vääntyilyä.”

Liityin Facebookin vertaisryhmiin, joissa yksi ensimmäisistä lukemistani viesteistä koski eutanasiaa. Eräs nainen ei enää jaksanut ainaista tuskaa ja kehon pakonomaista vääntyilyä.

”Lopeta niiden juttujen lukeminen nyt heti”, mies komensi.

Mutta minä janosin tietoa. Sitä paitsi monen dystonia tuntui olevan hyvin hallinnassa botuliinihoitojen avulla. Se antoi toivoa.

Kevät 2017 meni hyvin. Jatkoin työntekoa entiseen tahtiin, kirjoitin juttuja, kuvasin ja tein videoita.

Botuliini auttoi niskan ja selän kipuihin, mutta vääntöön sillä ei ollut vaikutusta. Neurologin mukaan menisi vielä noin kolme hoitokertaa, eli lähes vuosi, ennen kuin hoitotasapaino löytyisi.

Pystyin elämään suhteellisen normaalia elämää, kunnes toukokuussa pääni alkoi kuin varkain vetää yhä voimakkaammin vasemmalle. Kävellessä pää pysyi aluksi suorassa kymmenen askeleen ajan, kohta enää viiden. Jouduin pitämään kädellä päätäni, jotta näin eteenpäin.

Ensimmäistä kertaa aloin todella huolestua.

Servikaalinen dystonia

Susannan pää ei pysynyt suorassa enää kädellä pitäessäkään, vaan vääntyi niin, että leuka kosketti vasenta olkaa.

Ilo katosi elämästä, tulevaisuus alkoi pelottaa

Seuraavien kuukausien aikana kuntoni romahti. En enää nähnyt tietokoneen ruutua kahdella kädellä kirjoittaessani, ja jouduin jäämään sairauslomalle. Ensin kuukaudeksi, sitten kesäksi ja lopulta vuoden loppuun.

Kesken jääneet työprojektit ja rahahuolet painoivat mieltäni, mutta syksyllä 2017 olin siinä kunnossa, että makasin sohvalla tietyssä asennossa suurimman osan päivästäni. 500 metriä kävelyä oli jo saavutus. Pää ei pysynyt suorassa enää kädellä pitäessänikään vaan vääntyi niin, että leuka kosketti vasenta olkaani. Mikään niskatuki ei auttanut. En pystynyt rentoutumaan kuin nukkuessa, en hakemaan lasta esikoulusta enkä kuljettamaan isompia lapsia harrastuksiin. Mies kävi kaupassa, siivosi ja kokkasi omien töidensä ohella.

Joulukuuhun mennessä ymmärsin, että olin oikeasti niin sairas, että joutuisin mahdollisesti jäämään työkyvyttömyyseläkkeelle 44-vuotiaana.

Ilo katosi elämästäni. Ikkunasta näin, kuinka vanhat mummot hiihtivät jäällä. Itse makasin poski sohvatyynyyn porautuneena tai suhasin Kela-taksilla kuntoutuksesta toiseen. Joinain päivinä jaksoin etsiä puhelimen kautta tietoa hoitokeinoista, toisina epätoivo valtasi mieleni. Sairaus tuntui pahenevan päivä päivältä, vaikka tein fysioterapeutin antamia voimisteluliikkeitä tunnollisesti ja söin lääkkeitä. Sain koko kehon kouristuskohtauksia ja nielun kramppien vuoksi vedin ruokaa henkitorveen.

Tuntui pelottavalta ajatella tulevaa. Kukaan ei tiennyt, kuinka paljon dystonia vielä pahenisi. Neurologin kirjoittamasta epikriisistä huomasin maininnan mahdollisesta DBS-leikkauksesta, jossa syvälle aivoihin asennetaan elektrodit, jotka säätelevät hermoimpulsseja.

Oli käsittämätön ajatus, että olin aivan vasta ollut terve, työteliäs yrittäjä ja perheenäiti, ja nyt kallooni oltiin poraamassa reikiä sähköjohtoja varten.

Halusin kipeästi elämäni takaisin

Neljännen tehottoman botuliinihoidon jälkeen aloin vakavasti harkita muita, vaihtoehtoisempia hoitomuotoja. Halusin kipeästi elämäni takaisin. Pelkästään tieto siitä, että eläisin loppuelämäni minimieläkkeellä, sai yrittämään.

”Psykoterapiassa olen alkanut ymmärtää, miksi elimistöni oli jatkuvassa stressitilassa.”

Kävin jo säännöllisesti fysioterapiassa ja hieronnassa. Lisäksi olin tavannut muutaman kerran psykiatrin, joka oli todennut minulla post-traumaattisen stressihäiriön ja suositellut psykoterapiaa. Psykoterapiassa olen alkanut ymmärtää, miksi elimistöni oli jatkuvassa stressitilassa ja miksi siitä poispääsy voisi olla yksi avain parempaan selviytymiseen sairauteni kanssa.

Maaliskuussa 2018 tein ison päätöksen lähteä kokeilulliseen hoitoon Isoon-Britanniaan. Liikehäiriösairauksiin erikoistunut hammaslääkäri hoiti siellä dystonia- ja Parkinson-potilaita erityisellä hammaskiskolla lupaavin tuloksin. Teorian mukaan liikehäiriön taustalla voi olla ongelma leukanivelen välilevyn toiminnassa.

En ollut koskaan ollut niin onnellinen siitä, että leukaniveleni naksuivat.

Himoitsin hammaskiskoja

Varasin ajan lääkärille tietämättä, miten tulisin maksamaan mahdollisen hoidon ja siihen sisältyvät kuukausittaiset käynnit seuraavan kahden vuoden ajan.

Ainoa, mistä kannoin huolta, oli se, löytäisikö lääkäri tarpeeksi vikaa leukanivelistäni ja hyväksyisikö hän minua potilaakseen.

Kun lääkäri sitten lukuisten tutkimusten ja testien jälkeen ilmoitti, että oli toiveikas hoitoni suhteen, itkin ilosta. Seuraavan kerran itkin, kun äiti lupasi puhelimessa lainata hoitoihin tarvittavat rahat, noin 10 000 euroa.

Ja niin huhtikuussa 2018 koitti viimein päivä, jolloin sain himoitsemani hammaskiskot suuhuni.

Minut oli kärrätty tullessa pyörätuolilla lentokoneesta taksiin, mutta lähdin Englannista omin jaloin, pää ajoittain lähes suorassa. Innostus kihelmöi vatsassani, mutta yritin varoa innostumasta liikaa.

Vielä joku päivä toteutan unelmiani

Kolmen viime kuukauden aikana pääni virheasento on lieventynyt parillakymmenellä asteella. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että näen nyt sivusilmällä mihin astun jalallani.

Pieneltä tuntuva edistyminen on muuttanut elämäni. Olen pystynyt jälleen kävelemään ja osallistumaan perhe-elämään ilman suuria vaikeuksia.

Olen myös vetänyt pois eläkehakemukseni, jonka olin jättänyt eläkeyhtiölle itkua pidätellen kahta kuukautta aiemmin. Jo pari tuntia töitä päivässä on nostanut itsetuntoani ja antanut muuta ajateltavaa.

Täydelliseen oireettomuuteen on vielä matkaa, mutta olen alkanut uskoa parantumiseen, vaikka neurologit eivät ole vakuuttuneita, että niin kävisi. Olen keskustellut ihmisten kanssa, jotka ovat saaneet kiskohoidon ja oikeanlaisen fysioterapian avulla elämänsä takaisin.

”Haluan uskoa siihen, että vielä joku päivä toteutan jälleen unelmiani.”

Haluan uskoa siihen, että vielä joku päivä toteutan jälleen unelmiani – matkustan ystävän luo Singaporeen, sukellan koralliriutoilla Malesiassa, käyn pitkillä kävelylenkeillä metsässä oksiin ja kiviin kompuroimatta ja pelaan illan Monopolia perheen kanssa.

Mutta vaikka se suurin ihme tapahtuisikin ja oireeni häviäisivät lopullisesti, toivon erään nyt oireettoman kanssasairastajan tavoin, että pieni murunen dystoniaa jäisi minuun ikuisiksi ajoiksi.

Sillä niin paljon kuin olen sairauttani vihannutkin, se on myös opettanut iloitsemaan pienistä edistysaskeleista. Kesän alussa pyöräilin 400 metrin matkan rantaan jäätelölle perheeni kanssa. Tulomatkalla olin pyörtyä kivusta, mutta kuinka innoissamme olimmekaan siitä, että onnistuin!

Voiko auringossa palaneen ihon hoidolla vähentää syöpäriskiä? 10 kysymystä ja vastausta ihon palamisesta ja syövästä

$
0
0

Jokainen suomalainen tietää, että auringolta suojautuminen on tärkeää. Silti auringolta suojautuminen saattaa unohtua tai jäädä puolitiehen, ja aurinkoisen päivän jälkeen iho helottaa punaisena. Millainen syöpäriskin nostattaja ihon palaminen on ja onko mitään enää tehtävissä, jos iho on auttamatta kärähtänyt auringossa?

Ihotautien erikoislääkäri Ville Kiiski Kampin Aavasta vastasi kysymyksiimme ihon palamisesta ja syövästä:

1. Kuinka suuri syöpäriskin nostaja ihon palaminen on?

– Merkittävä. Nykykäsityksen mukaan 95 prosenttia ihosyövistä johtuu auringosta. Aurinko lisää syöpäriskiä kahdella tavalla. Palamisen lisäksi syöpäriskiä nostaa jatkuva runsas UV-säteilyn saaminen vuosikymmenten kuluessa.

2. Täytyykö yhdestä palamiskerrasta huolestua?

– Ei maailma yhteen palamiseen kaadu. Iso osa ihmisistä polttaa ihonsa joskus. Mutta tietysti mitä enemmän palamisia tapahtuu, ja mitä nuorempana, sitä suuremmat riskit ovat. Nuorena palaminen on erityisen suuri riski, koska silloin UV-säteilyn aiheuttamilla geenimutaatioilla on vuosikymmeniä aikaa kehittyä. Jos mietitään vaikka melanoomariskiä, niin lapsuuden palamiset ovat aivan oma, osoitettu riskitekijä.

3. Lasketaanko punoitus palamiseksi?

– Monet eivät miellä pelkkää punoitusta ihon palamiseksi. Pelkkä punoituskin on kuitenkin jo merkki siitä, että iho on vaurioitunut. Iho on siis palanut, jos se punoittaa.

4. Kuinka nopeasti auringossa palanut iho paranee?

– Se riippuu siitä, mikä ihoalue on kyseessä ja kuinka syvä auringonpolttama on. Punoitus paranee päivässä tai parissa. Lievästi auringossa palanut iho paranee muutamassa päivässä. Jos iho on rakkuloilla, eli kyseessä on toisen asteen palovamma, sen paranemisessa voi mennä kaksikin viikkoa tai jopa pidempään.

5. Voiko palaneen ihon hyvällä hoidolla vähentää syöpäriskiä?

– Ei voi. Mikään ei poista saatua säteilyannosta. Säteily aiheuttaa vaurioita eli mutaatioita solujen geeneihin silloin, kun ihminen on auringossa. On totta, että osa auringonpolttaman reaktiosta tulee viiveellä. Siinä vaiheessa vaurio on kuitenkin jo olemassa eikä ole pystytty todistamaan, että palaneen ihon hoidolla enää siinä vaiheessa voitaisiin vähentää syöpäriskiä. Totta kai palaneen ihmisen oloa voidaan helpottaa erilaisin keinoin, mutta vaurio on jo tapahtunut.

Auringossa palanutta ihoa voi rauhoittaa kotikonstein. Mutta jos iho kärähtää pahasti, on syytä hakeutua lääkäriin.

Paloiko iho auringossa? 10 helppoa vinkkiä auringonpolttamien hoitoon

6. Voiko palaneen ihon huonolla hoidolla lisätä syöpäriskiä?

– Mitään muuta ei luultavasti voi tehdä väärin kuin ottaa lisää aurinkoa. Palanut iho ei pysty suojautumaan auringolta normaalisti. Lisäksi palaneen ihon paraneminen viivästyy, jos iho saa jatkuvasti lisää aurinkoa. Auringossa voi oleilla vasta, kun iho on täysin normaalissa kunnossa.

7. Onko joidenkin ihoalueiden palaminen vaarallisempaa kuin toisten?

– Ihosyövillä on tiettyjä suosikkipaikkoja. Nämä paikat ovat kuitenkin useimmiten sellaisia, joihin ihmiset saavat eniten aurinkoa elämänsä aikana. Tässä asiassa voi olla myös sellaisia tekijöitä, joista emme tiedä. Ei kuitenkaan ole mitään turvallista paikkaa, josta ihon voi polttaa.

8. Onko saman ihoalueen polttaminen toistuvasti suurempi riski kuin eri ihoalueiden polttaminen?

– Totta kai vauriot tulevat lähinnä sille alueelle, mistä iho on palanut. Jos vauriot toistuvat samalla ihoalueella, riski kertaantuu joka palamiskerralla. Toistuva saman alueen palaminen on isompi riski juuri kyseiselle alueelle.

9. Kuinka monta kertaa saman ihoalueen voi polttaa ilman, että se on jo hengenvaarallista?

– Siihen ei ole vastausta. Emme ole kaikki samanlaisia. Meillä on erilaiset geenit eli eri ihmisten syöpäriski voi olla geneettisesti hyvin erilainen. Kaikessa on kyse myös tuurista: että kenelle palaminen sattuu aiheuttamaan juuri sen tyyppisen vaurion, joka johtaa syöpään johtaviin tapahtumaketjuihin.

10. Voiko sellainen ihminen, joka ei koskaan pala, saada ihosyövän?

– Kyllä. On olemassa ihmisiä, jotka eivät pala auringossa käytännössä koskaan. Silti he voivat onnistua hankkimaan ihan huomattavan määrän ihosyöpiä juuri sen takia, että he ajattelevat, että heidän ei tarvitse suojautua.

Harmiton luomi vai melanooma? Hakeudu heti lääkäriin, jos ihosi oireilee näin

Testasimme urheilu- ja aktiivisuuskellot – näin valitset juuri sinulle sopivan rannetsempparin!

$
0
0

Urheilu- ja aktiivisuuskellot tsemppaavat liikkumaan, auttavat parantamaan urheilusuorituksia ja kertovat mielenkiintoisia asioita omasta nukkumisesta. Muun muassa.

Kelloissa on huimasti valinnanvaraa ja lukuisia ominaisuuksia. Paitsi että kellot antavat yksityiskohtaista tietoa omasta aktiivisuudesta ja harjoittelusta, niillä voi esimerkiksi tehdä kuntotestejä, tarkastella omaa kalenteria, kuunnella musiikkia, seurata stressitasoa ja pitää silmällä kuukautiskiertoa.

Mutta kuinka kellot oikeastaan eroavat toisistaan ja mikä kello kenellekin sopii?

Toimittaja testasi viisi erilaista aktiivisuus- ja urheilukelloa, joista jokaista hän käytti viikon ajan. Kellojen kanssa harrastettiin muun muassa pyöräilyä, kävelyä ja lihaskuntoharjoittelua. Kaikissa kellot mittasivat sykettä ranteesta.

Kuntoilijan kaveriPolar M430 -urheilukello

Polarin M430 -urheilukellon avulla on mahdollista tehdä maailman helpoin kuntotesti: ei tarvitse kuin maata hetken aikaa paikallaan.

Kello sopii sekä arkiaktiivisuuden ja unen seurantaan että kuntoiluun. Kellossa on sisäänrakennettu GPS, ja lenkillä kuljettua matkaa voi tarkastella kartalta mobiilisovelluksesta. Kello kestää vettä, joten sen kanssa voi myös uida.

Polarin kelloa on yksinkertaista käyttää: toiminnot ovat selkeitä ja käytön oppii nopeasti. Kellon ulkoasu voisi kuitenkin olla sirompi. Kello tuntuu aluksi painavalta kädessä, mutta siihen tottuu pian.

Kello sopii erityisen hyvin juoksua harrastaville, sillä siihen voi ladata Polarin juoksuohjelmia. Toisaalta kello sopii myös istumatyöläiselle: se hälyttää tunnin välein liikkeelle ja lisää liikettä päivään.

Pisteet: 4+/5
Suositushinta: 199 e

Oiva aktiivisuuskelloFitbit Versa

Fitbit Versa on vedenkestävä älykello, joka seuraa sykettä, unta ja liikkumista. Kello sisältää ohjattuja harjoituksia, joten sen kanssa on helppo treenata kotona. Bluetooth-kuulokkeiden kanssa kellolla voi kuunnella musiikkia.

Kelloon saa ladattua monia sovelluksia, kuten kuukautiskiertoa seuraavan sovelluksen. Itselleen pystyy myös asettamaan kätevästi tavoitteita, kuten askeltavoitteen ja treenimäärätavoitteen.

Kellon käyttö vaatii aluksi opettelua, ja sen kosketusnäyttö tuntuu välillä omille sormille liian pieneltä. Kello on englanniksi, joten sen käyttäjältä vaaditaan myös hieman kielitaitoa.

Versan GPS toimii mobiilisovelluksen kautta, joten jos kellolla haluaa mitata matkaa, älypuhelin on oltava mukana. Kestävyysurheilua harrastavan näkökulmasta tämä on kellon isoin miinus. Kello sopii hyvin aktiivisuuskelloksi arkikäyttöön.

Pisteet: 3/5
Suositushinta: 199 e

AktiiviliikkujalleGarmin Forerunner 645 Music

Garmin Forerunner 645 Music on testin kallein kello, ja se myös erottuu joukosta edukseen. Kello tuntuu kädessä kevyeltä ja mukavalta. Se mittaa tarkasti muun muassa urheilusuorituksia, askelia, unta ja stressiä. Jos stressitasot ovat korkealla, kellon avulla on mahdollista tehdä hengitysharjoituksia.

Kellosta voi tarkistaa päivän sään, ja siihen saa ladattua kompassin, joten se sopii mainiosti luonnossa liikkumiseen. Kello kestää vettä, ja siinä on sisäänrakennettu GPS.

Nimensä mukaisesti kelloon saa ladattua musiikkia. Musiikin kuunteleminen tosin vaatii bluetooth-kuulokkeet.

Garminin kelloa on melko helppo käyttää. Se ei mielestäni ole aivan yhtä simppeli kuin esimerkiksi Polarin kello, eikä sen akku kestä yhtä pitkään. Aktiiviliikkujalle tämä on kuitenkin lukuisten ominaisuuksiensa vuoksi loistava valinta.

Pisteet: 5-/5
Suositushinta: 479 e

Kaunis hyvinvointikelloSuunto 3 Fitness

Suunto 3 Fitness näyttää tyylikkäältä ja sopii aktiivisuuskelloksi arkeen.

Fitness-kello analysoi muun muassa unen määrää ja laatua ja kertoo, ovatko liikunta ja lepo tasapainossa.

Kuten testin muissakin kelloissa, Suunnon kellossa on päivittäinen aktiivisuustavoite. Kello tekee harjoitussuunnitelman, joka päivittyy oman liikkumisen perusteella.

GPS toimii vain Suunto-sovelluksen kautta eli älypuhelin on oltava lenkillä mukana. Muutoin kello mittaa matkaa askeleen pituuden perusteella, ja ainakaan omassa käytössäni mittaus ei ollut luotettava.

Sekä kelloa että sen sovellusta on helppo käyttää. Yksi sovelluksen parhaimmista ominaisuuksista on mielestäni se, että sillä voi kätevästi vertailla samalla reitillä tehtyjä matkoja. Näin esimerkiksi juoksukuntonsa kehittymistä on helppo seurata.

Pisteet: 3,5/5
Suositushinta: 199 e

Hinta-laatusuhde kohdillaanAmazfit Bipin

Amazfit Bipin, testin edullisimman aktiivisuuskellon, käyttöönotossa on alkukankeuksia. Kellon kieli vaihtuu itsestään kiinaksi, mutta onneksi mobiilisovelluksella synkronointi palauttaa kielen englanniksi.

Muuten kello yllättää positiivisesti. Kellossa on muun muassa sisäänrakennettu GPS, ja sen akku kestää muita testattuja kelloja pidempään.

Kello tuntuu kädessä kevyeltä, ja sen muotoilu on yksinkertainen. Kellossa on kosketusnäyttö, jota on helppo käyttää. Välillä pienellä näytöllä tosin sattuu virhepainalluksia.

Xiaomin kellon pisteitä laskee se, että valittavia urheilulajeja on vain neljä: ulkona juokseminen, juoksumatolla juokseminen, pyöräily ja kävely. Grafiikka on hieman vanhanaikainen. Testijakson perusteella kellon hinta-laatusuhde on kuitenkin erittäin kohdillaan.

Pisteet: 4-/5
Suositushinta: 100 e

Millaisen kellon ostaisin?

Mieti ensin, mitä kellolta haluat ja tarvitset. Haluatko arkikäyttöön sopivan aktiivisuuskellon vai kaipaatko kelloa, joka mittaa tarkasti urheilusuorituksia?

Listaa ominaisuudet, joiden haluat kellosta löytyvän. Lähes kaikki kellot mittaavat unta ja askelia, mutta kaikissa ei esimerkiksi ole sisäänrakennettua GPS:ää eivätkä kaikki sovellu uimiseen.

Listauksen jälkeen valinta on helpompaa. Et välttämättä tarvitse kaupan kalleinta kelloa, jos haluat mitata vain arkiaktiivisuutta etkä kaipaa yksityiskohtaista tietoa liikuntasuorituksistasi.

Kokeile kelloa kaupassa. Tuntuuko ranneke miellyttävältä ja näyttö sopivan kokoiselta? Jos kello tuntuu huonolta, ei sitä tee mieli käyttää, kun taas mukavantuntuisesta kellosta voi tulla luottoystäväsi.

Se näkyy naamasta – näin elimistösi kertoo, että juot liikaa alkoholia

$
0
0

Alkoholin liikakäyttö voi aiheuttaa monenlaisia vakavia haittoja, kuten riippuvuutta sekä sosiaalisia ja psyykkisiä ongelmia. Mutta tiedätkö, miten alkoholi vaikuttaa elimistöön?

Runsas alkoholin nauttiminen voi näkyä ensimmäisenä kasvoissa: juonteet syvenevät, iho punoittaa, silmäluomet lerpattavat ja ihohuokoset laajenevat. Alkoholi voi myös pahentaa tai laukaista ihosairauksia.

Lisäksi alkoholi lihottaa, huonontaa unta sekä hidastaa kehon palautumista.

Kasvot paljastavat

Oletko kuullut niin sanotusta viininaamasta? Liika alkoholinkäyttö näkyy selvimmin kasvoista.

Runsas juominen syventää ihon juonteita, sillä alkoholi kuivattaa ihoa ja kuivalla iholla rypyt korostuvat. Tämä saattaa näkyä esimerkiksi syvinä suupielten juonteina.

Alkoholi saa kasvot myös punoittamaan, sillä nestehukka turvottaa ihon pieniä hiusverisuonia. Lisäksi alkoholi kerää nestettä elimistöön, mikä saattaa näkyä turvotuksena kasvoissa.

Alkoholin sokeripitoisuus vahingoittaa ihon kollageenin tuotantoa. Kollageeni pitää ihon kimmoisana, joten runsas alkoholin nauttiminen voi saada myös ihohuokoset laajentumaan ja silmäluomet roikkumaan.

Ihoanalyysimenetelmä face mapping perustuu siihen, että kasvojen eri osilla uskotaan olevan yhteys kehon muihin osiin. Sen mukaan kasvoista voidaan siis lukea ihmisen terveysongelmia.

Face mappingin mukaan silmien välinen alue on yhteydessä maksaan, joten rypyt ja punoitus kulmakarvojen välissä voivat kertoa alkoholin liikakäytöstä.

Ihosairaudet pahenevat

Liika juominen voi pahentaa iho-oireita tai olla jopa syy sairauden puhkeamiseen.

Runsas alkoholinkäyttö pahentaa esimerkiksi psoriasista, infektioekseemaa ja ruusufinniä.

Iho saattaa myös hilseillä tai punoittaa eri kohdista kehoa. Maksan toimintahäiriö voi puolestaan aiheuttaa hämähäkkiluomia tai muita ihomuutoksia.

ihosairaudet

Alkoholi ei tee hyvää ihosairauksille.

Vyötärölle kerääntyy rasvaa

Alkoholi on yleinen lihomisen syy.

Monissa alkoholijuomissa on runsaasti sokeria ja kaloreita, joista saatu ylimääräinen energia kertyy erityisesti vyötärön seudulle vaaralliseksi sisäelinrasvaksi. Alkoholi myös heikentää rasvanpolttoa.

Runsas juominen lihottaa myös epäsuorasti. Alkoholi muun muassa lisää ruokahalua, tekee ruokailuista epäsäännöllisiä, huonontaa unta ja saa usein ihmisen liikkumaan vähemmän.

Vyötärölihavuus

Alkoholilla ja vyötärölihavuudella on yhteys.

Keho ei palaudu rasituksesta

Alkoholi heikentää monella tavalla lihasten toimintaa esimerkiksi vähentämällä lihasproteiinien rakentumista. Tämä häiritsee mahdollisesta treenistä palautumista.

Yleensä runsas alkoholinkäyttö vähentääkin liikunnan harrastamista. Krapulassa urheilu voi olla myös hengenvaarallista.

Lisäksi alkoholi heikentää unta muun muassa vähentämällä melatoniinin ja lisäämällä stressihormonien tuotantoa. Tuoreessa tutkimuksessa huomattiin, että jo yksi alkoholiannos vähentää palauttavan unen määrää.

Aiheuttaa vakavia sairauksia

Suomessa yleisin maksatulehdusten aiheuttaja hepatiittivirusten lisäksi on alkoholi.

Runsas alkoholinkäyttö ja maksasolujen tulehtuminen voivat johtaa vuosien kuluessa jopa maksakirroosiin. Alkoholi on myös yleisin äkillisen haimatulehduksen aiheuttaja.

Runsas alkoholinkäyttö on myös yleinen kihdin syntyyn vaikuttava tekijä. Kihti syntyy, kun elimistössä on liikaa uraattia, ja alkoholi lisää elimistön uraatin tuotantoa.

Alkoholilla on yhteys myös sydän- ja verisuonisairauksiin sekä syöpään.

Lähteet: Women’s Health, Terveyskirjasto, Terveyskirjasto, DailyMail, Lihastohtori, Ihosairaala, Päihdelinkki

Pistikö ampiainen tai puriko kyy? Lääkäri paljastaa parhaat niksit ampiaisten, punkkien ja käärmeiden varalle

$
0
0

Yleislääkäri Patrik Währn Mehiläisen OmaLääkärisi-asemalta kertoo, mitä erilaisten pistosten ja puremien kanssa pitää tehdä, mitkä niksit toimivat ja mitä ei ainakaan kannata tehdä.

Kaikki raapiminen ja mekaaninen ärsytys pahentavat oireita.

Pääsääntönä kaikissa puremissa ja pistoksissa on, että ne pitäisi puhdistaa saippualla ja sen jälkeen antaa olla rauhassa. Kohoasento, kylmä ja hydrokortisoni lieventävät turvotusta ja kipua.

Kaikki raapiminen ja mekaaninen ärsytys pahentavat oireita. Myös kuuma pahentaa tulehdusreaktiota eli saunaan ei kannata mennä heti piston tai pureman saamisen jälkeen.

Währn vinkkaa, että jos tietää saavansa voimakkaita reaktioita ja suuria paukamia esimerkiksi hyttysen pistoksista, kannattaa syödä antihistamiinitabletteja kesällä jo etukäteen. Tabletit toimivat nimittäin huomattavasti paremmin, jos ne on otettu jo ennen kuin pistos on saatu.

Ampiaiset ja mehiläiset

Mehiläisen pistäessä tulee ensimmäiseksi poistaa mehiläisen jättämä piikki pistokohdasta.

Sekä mehiläisen että ampiaisen pistoskohta kannattaa puhdistaa saippualla, jotta myrkkyä lähtisi mahdollisimman paljon pois iholta.

Puhdistuksen jälkeen pistoskohtaan voi levittää hydrokortisonivoidetta, mutta sen jälkeen se pitäisi jättää rauhaan. Raapiminen tai muu mekaaninen ärsytys lisää tulehdusriskiä.

Jos ampiaisen tai mehiläisen pistoista saa oikein pahan reaktion eli anafylaktisen sokin, täytyy adrenaliinikynää pitää aina ensiapuna mukana. Ensiavun jälkeen on syytä suunnata mahdollisimman nopeasti sairaalaan.

Toimiiko vesipullohoito?

Tänä kesänä sosiaalisessa mediassa on kiertänyt niin kutsuttu vesipullohoito avuksi ampiaisen pistoon. Siinä vedellä täytetyn pullon suu asetetaan tiiviisti pistokohdan ympärille. Tempun luvataan helpottavan kipua ja imevän myrkyn pois.

Patrik Währnin mielestä keino on aivan käyttökelpoinen kivunlievityksen näkökulmasta. Veden tulee olla kylmää, sillä kylmä yleisesti vähentää turvotusta ja auttaa kipuun. Myös pullonsuusta tuleva paine lievittää kiputuntemusta.

Währn arvelee, että jonkin verran myrkkyä varmasti myös menee pullonsuusta veteen, mutta suosittelee silti mieluummin pesemään pistokohdan saippualla. Sen sijaan hän toteaa, että niin isoa painetta pullon suusta ei voi tulla, että mehiläisen piikki imeytyisi ihosta pois.

Kyykäärmeet

Kyyn purressa olisi tärkeää liikkua mahdollisimman varovasti. Pureman saanut raaja tulisi lastoittaa ja poistua paikalta toisen ihmisen avustuksella.

Kohoasento vähentää turvotusta, joten ainakin silloin, jos purema on tullut käteen, tulisi kättä pitää ylhäällä. Kohoasento myös vähentää infektioriskiä yhtä paljon kuin antibioottikuuri.

Jos tietää saavansa herkästi allergisia reaktioita, voi soittaa hätänumeroon. Muutoin tulee hakeutua lähimpään päivystykseen.

Kyyn purema vaatii aina antibioottihoitoa. On myös tärkeää varmistua siitä, että jäykkäkouristusrokoite on voimassa.

kyynpurema

Pese puremakohta saippualla ja vedellä, mutta älä tee siihen uuttaa haavaa.

Myös kyyn purema kannattaa pestä saippualla ja jättää sen jälkeen rauhaan kosketukselta. Währnin mukaan puremaan voi kokeilla kuitenkin painaa sokeripalan, joka imee jonkin verran myrkkyä. Sen sijaan minkäänlaista uutta haavaa – esimerkiksi puukolla – myrkyn pois imemistä varten, ei pidä tehdä.

Kyypakkauksessa oleva hydrokortisoni on Währnin mukaan melko tehotonta, mutta sitä voi käyttää ensiapuna kyyn puremaan. Pelkkään kyypakkaukseen ei saa missään tapauksessa luottaa, vaan kyyn purema vaatii aina käynnin päivystyksessä. Pahimmassa tapauksessa kyyn myrkky voi vaurioittaa esimerkiksi munuaisia, vaikka paikallisoire jäisikin vaatimattomaksi.

Rajuissa reaktioissa nopein apu on adrenaliinikynä ja vasta sen jälkeen kortisoni, koska kortisonin vaikutus alkaa vasta tunnin tai parin päästä. Päivystyspoliklinikalla kortisoni ja antihistamiini annetaan suonensisäisesti, jolloin vaikutus on tehokkaampi.

Punkit

Punkin puremissa tärkeintä on poistaa punkki iholta mahdollisimman nopeasti. Mitä nopeammin punkin poistaa, sitä pienempi riski on, että siinä mahdollisesti oleva borreliabakteeri siirtyy ihmiseen.

Währn kertoo, että jos punkki on ehtinyt olla iholla alle vuorokauden, riski ei ole niin suuri. Yleensä alle 12 tunnissa bakteeri ei ehdi siirtyä punkista ihmiseen. Siksi punkkitarkastus tulisi tehdä joka päivä, jos liikkuu punkkialueella.

Punkinpurema

Punkki on tärkeää saada mahdollisimman nopeasti pois.

Punkin aiheuttamiin puremiin pätevät samat yleissäännöt kuin muihinkin puremiin ja pistoksiin: puhdista purema ja jätä puremakohta sen jälkeen rauhaan. Hydrokortisoni, kohoasento ja kylmä lieventävät turvotusta ja kipua.

Jos punkin pureman ympärille tulee yli viikon päästä reaktio, eli se punoittaa yli viiden senttimetrin laajuudelta, tulee hakeutua lääkäriin. Borreliabakteeri ei nimittäin aiheuta akuuttia tulehdusta, vaan tulehdus leviää hyvin hitaasti viikkojen ja kuukausien aikana.


Tunnista MS-taudin ensioireet: 5 tyypillistä oiretta, jotka voivat kertoa MS-taudin puhkeamisesta

$
0
0

MS-tauti eli multippeliskleroosi, suomeksi pesäkekovettumatauti, saa elimistön hyökkäämään itseään vastaan. Tautiin sairastuneen elimistö muodostaa vasta-ainetta, joka vaurioittaa ihmisen hermostoa.

MS-tauti puhkeaa tyypillisimmin 20–40-vuotiaana, ja se on kaksi kertaa yleisempää naisilla kuin miehillä. MS-tautia sairastaa noin 7000 suomalaista.

Vaikka MS-taudin oireet ja kulku ovat yksilöllisiä, tauti alkaa usein tietynlaisilla, tyypillisillä oireilla. Ensimmäiset oireet johtuvat tavallisesti selkäytimen, näköhermon tai aivorungon tulehduksesta.

Kun ihminen osaa tunnistaa MS-taudin ensioireet, hän ymmärtää hakeutua niiden perusteella tutkimuksiin. Mitä aiemmin MS-tauti diagnosoidaan, sitä aiemmin taudin etenemiseen vaikuttava hoito ehditään aloittaa.

Listasimme viisi MS-taudin yleistä ensioiretta.

1. Näköhäiriöt

Näköhermon tulehdus on hyvin tavallinen MS-taudin ensioire. Se voi aiheuttaa näön hämär­ty­mistä toi­sessa sil­mässä tai molemmissa sekä heikentää kontrastien erottelukykyä ja värinäköä. Silmän takana voi myös tuntua kipua ja katseen kohdistaminen saattaa olla hankalaa.

Useimmiten tulehdus paranee itsestään, ja näkö palautuu vähitellen takaisin normaaliksi.

2. Oudot tuntemukset jaloissa ja käsissä

Kun MS-tauti aiheuttaa tulehdusta selkäytimeen, raajat alkavat oireilla. Erityisesti jalkaterissä ja sormissa voi esiintyä puutumista, kutinaa, kihelmöintiä ja pistelyä. Jalat voivat myös tuntua heikoilta.

3. Virtsarakon häiriöt

Selkäytimen tulehdus voi aiheuttaa virtsarakon toimintahäiriöitä. Virtsaamistarve voi tihentyä tai virtsaa voi olla vaikea pidätellä.

4. Aivorungon häiriöt

MS-taudin ensioireet johtuvat selkäytimen ja näköhermon tulehdusten lisäksi usein myös aivorungon tulehduksesta. Kun aivorungon toiminta häiriintyy, ihmisellä saattaa olla vaikeuksia ääntää vaikeita sanoja oikein tai hän voi nähdä kaksoiskuvia. Lukeminenkin voi vaikeutua: tekstiä luettaessa rivit eivät välttämättä pysy paikoillaan.

5. Merkittävä uupumus

Voimakas väsymys on yleistä MS-taudin alkuvaiheessa. Kyky sietää fyysistä rasitusta voi alentua, ja ihminen voi tuntea itsensä hyvin uupuneeksi. MS-taudin aiheuttama väsymys on voimakkaampaa kuin unenpuutteesta tai liikunnasta johtuva väsymys.

Miten MS-tauti todetaan?

MS-tautia epäiltäessä kannattaa hakeutua pikimmiten lääkärin tutkimuksiin. Tauti todetaan oireiden, magneettikuvauksen ja selkäydinnesteen tutkimuksen perusteella. Diagnoosin tekee neurologi.

Mistä MS-tauti johtuu?

MS-tautia on tutkittu paljon, mutta selvää syytä siihen, miksi tauti puhkeaa, ei vielä tiedetä.

MS-taudin puhkeamiseen vaikuttavat niin perintö- kuin ympäristötekijätkin, ja sairastuminen voi olla monen asian summa.

Ympäristötekijöistä muun muassa tupakointi, jotkut lapsuudessa sairastetut virusinfektiot sekä auringonvalon vähyys ja siitä johtuva D-vitamiinin vähäinen saanti näyttävät altistavan MS-taudille.

Vaikka MS-tautiin ei ole olemassa parannuskeinoa, sitä voidaan hidastaa lääkityksellä. Myös liikunta, fysioterapia ja kuntoutus auttavat helpottamaan taudin oireita.

MS-tauti vä­hentää eli­nikää vain muuta­malla vuo­della.

Lähteet: HealthlineNeuroliitto, Potilaan LääkärilehtiTerveyskirjasto

Katri Helena perui syksyn keikkansa terveydentilansa takia – lähes 6 prosenttia suomalaisista saa hoitoa samaan sairauteen

$
0
0

Laulaja Katri Helena, 73, on kamppaillut terveydentilansa kanssa juhannuksesta lähtien. Hän keskeytti juhannuskeikkansa Alahärmän Power Parkissa huonon olon vuoksi. Heinäkuussa Katri Helenalla diagnosoitiin kilpirauhasen vajaatoiminta ja hän ilmoitti peruvansa kaikki loppukesän konserttinsa heikentyneen terveydentilansa vuoksi.

Tänään Ilta-Sanomat uutisoi, että Katri Helenan sairausloma jatkuu edelleen. Sinivalkoinen ääni on perunut kaikki tulevan syksyn konserttinsa. Kaikkiaan Katri Helena joutui perumaan kahdeksan 55-vuotisjuhlakonserttisarjaan kuuluvaa konserttia.

– Olin innoissani tekemään nämä konsertit, mutta en koe vielä olevani kunnossa ja sen vuoksi en halua riskeerata terveyttäni, Katri Helena kertoo Ilta-Sanomille

Kilpirauhasen vajaatoimintaan on lääkitys yli 300 000 suomalaisella

Katri Helena ei ole yksin sairautensa kanssa.

Suomesssa kilpirauhasen vajaatoimintaan tarkoitettua tyroksiini-lääkettä käyttää yli 300 000 henkilöä eli lähes 6 prosenttia väestöstä. Julkisuuden henkilöistä Katri Helenan lisäksi esimerkiksi toimittaja Raakel Lignell on sairastunut kilpirauhasen vajaatoimintaan.

Sairaus on naisilla neljä kertaa yleisempi kuin miehillä. Suurin osa potilaista on myöhäisessä keski-iässä tai sitä vanhempia, mutta sairaus voi ilmaantua nuoremmillakin.

Oireina väsymystä, lihasheikkoutta ja alavireisyyttä

Kilpirauhashormonin puute hidastaa aineenvaihduntaa, mistä seuraa muun muassa väsymystä, paleluherkkyyttä, painonnousua, ummetusta, sydämen sykkeen hidastumista ja ihon kuivumista.

Tyypillisimpinä kilpirauhasen vajaatoiminnan oireina pidetäänkin voimakasta väsymystä, lihasheikkoutta, palelua, selittämätöntä painon nousua, hikoilemattomuutta, kuivaa ja karkeaa ihoa, alavireisyyttä, aloitekyvyttömyyttä ja silmäluomien turvotusta. Oireet voivat kuitenkin olla hyvin monimuotoisia.

Vaikeaan kilpirauhasen vajaatoimintaan voi liittyä mielentilan muutoksia ja muistihäiriöitä.

Ei voi diagnosoida pelkkien oireiden perusteella

Kilpirauhasen vajaatoimintaa ei koskaan voi todeta pelkkien oireiden perusteella, koska oireet voivat liittyä myös johonkin muuhun sairauteen tai puutostilaan. Samankaltaisia oireita voi esiintyä esimerkiksi raudan, D-vitamiinin tai B12-vitamiinin puutoksessa.

Jos epäilet itselläsi kilpirauhasen vajaatoimintaa, hakeudu lääkärin tutkimuksiin. Kilpirauhasen vajaatoiminta voidaan todeta helposti verikokeilla terveyskeskuksessa.

Sairauteen ei voi voikuttaa elintavoilla tai muulla itsehoidolla vaan hoitona on tyroksiinilääkitys.

Lähteet: Duodecim, Ilta-Sanomat, Kilpirauhasliitto

Masennus ei parane tsemppaamalla – 5 lausetta, joista on masentuneelle oikeasti apua

$
0
0

Vaivaako masennus? Yritä asennoitua positiivisesti ja päätä, että voitat masennuksen. Hanki kiva harrastus ja laita päivärytmisi kuntoon, se auttoi minuakin.

Masentunutta lohdutetaan joskus neuvoilla, jotka ärsyttävät ja jopa pahentavat masennusta. Läheinen voi kuitenkin olla hämillään. Mitä masentuneelle pitäisi sanoa, jotta tämän olo ei pahene?

Listasimme lauseet, joita masentuneelle ei kannata sanoa sekä sanat, joista on todellista apua:

Ei näin: Tee niin kuin neuvon ja piristyt
Vaan näin: Puhu tunteistasi ja kerro, miten voin auttaa

Masennus vaikuttaa monella tavalla toimintakykyyn.

Jo pelkkä sängystä nouseminen voi olla vaikeaa, eikä aivojaan voi vain napsauttaa positiiviseen asentoon. Masentunut kaipaa lohduttajaa ja kuuntelijaa, ei näsäviisasta neuvojaa.

Kömpelöt neuvot voivat pahentaa masentuneen oloa. Hän voi tuntea olevansa hölmö ja toivoton tapaus. Miksi en piristy, jos se muka on noin helppoa? Pahimmillaan opastaminen on vain neuvojan egon kiillottamista. Vaikka olisit saanut itse apua vinkeistäsi, et tiedä, miten toinen kokee asiat, eivätkä neuvosi välttämättä auta häntä.

Älä siis viisastele, vaan rohkaise toista puhumaan. Kuuntele häntä ja salli hänen tunteensa. Kysy, miten voit auttaa. Se, että käyt masentuneen luona siivoamassa, auttaa enemmän kuin neuvo arkirutiinien noudattamisesta.

Lue myös: Vaikea masennus raastaa parisuhdetta

Ei näin: Jollain toisella menee vielä huonommin
Vaan näin: Ymmärrän, että sinusta tuntuu pahalta

Huonoin tapa piristää masentunutta on muistuttaa, että monella muulla menee paljon huonommin.

Vaikka masentuneen ongelmat olisivat sinulle pieniä, ne ovat hänelle todellisia, sillä koemme asiat eri tavalla. Depression vähättely voi saada ihmisen häpeämään masennustaan. Tällöin paha olo ja itseviha syventyvät.

Älä vetoa nälkää näkeviin lapsiin tai siihen, että ennen muinoin elämä oli raskaampaa. Älä myöskään sano, että sinulla on ollut vaikeampaa. Sano, että on täysin ymmärrettävää, että hänestä tuntuu pahalta. Yritä myös aidosti ymmärtää syitä hänen masennuksensa taustalla.

Luo toivoa muistuttamalla lempeästi, että tilanne ei ole lopullinen. On luonnollista, että vastoinkäymiset satuttavat, mutta ne eivät kestä ikuisesti. Masennuksesta on mahdollista toipua ammattiavun ja läheisten avulla.

Keskustele: Olen köyhä ja työtön enkä ymmärrä ystävieni masennuksen syitä

Ei näin: Kiinnitä huomiosi positiivisiin asioihin
Vaan näin: Sinun ei tarvitse olla pirteä

Masennuksen taustalla on usein monia kuormittavia asioita, jotka ruokkivat toisiaan. Työttömyys voi masentaa ja sekoittaa päivärytmin. Lykkääntynyt päivärytmi taas vie energiaa työnhaulta ja sosiaalisuudelta, mikä masentaa entisestään.

Mitä syvempää ja laajempaa masennus on, sitä hyödyttömämpää on neuvoa toista keskittymään elämän positiivisiin puoliin. Kukaan ei ole huvikseen negatiivinen. Masentunut olisi optimistinen, jos hän pystyisi siihen.

Älä vaadi masentuneelta pirtsakkuutta. Ole ymmärtäväinen, jos hänen toipumisessaan tulee takapakkia. Ihminen jaksaa muuttaa ajattelu- ja reagointitapaansa vasta, kun hän on saanut vahvistua rauhassa, eikä hän koe syyllisyyttä tunteistaan.

Keskustele: Miten voin auttaa masentunutta ystävääni?

Ei näin: Sinun pitää muuttaa asennettasi
Vaan näin: Masennus ei ole sinun vikasi

Omaa asennetta korostavan ajattelun kääntöpuoli on armottomuus. Asennetyyppi voi kuvitella, että masennuksesta parantuminen on vain tahdon asia.

Todellisuudessa masennus on paljon monimutkaisempi sairaus. Esimerkiksi elämänmuutokset, henkilöhistoria, geenit ja ympäristö altistavat depressiolle. Masennus muuttaa tutkitusti myös aivotoimintaa. Sairautta ei paranneta positiivisilla iskulauseilla, ja asennetyöskentelyä tulisi tehdä ammattilaisen kanssa.

Yritä ymmärtää, että asiat, joita sinä kestät, voivat murtaa toisen. Muistuta masentuneelle, ettei depressio ole hänen vikansa tai heikkoutta. Jopa 15 prosenttia suomalaisista sairastaa joskus masennusta. Heidän joukossaan on myös peruspositiivisia, itsevarmoja ihmisiä.

Lue myös: Masennuksen piilevät merkit – tunnista läheisen masennus

Ei näin: Hanki joku kiva harrastus
Vaan näin: Saanko auttaa hankkimaan apua?

Lähde lenkille, tapaa ihmisiä, kokeile valohoitoa tai joogaa. Tällaiset vinkit voivat helpottaa oloa hetkellisesti, mutta ne eivät paranna masennusta. Mitä huonommassa kunnossa ihminen on, sitä naivimpia kikkakolmoset ovat.

Läheisten ei tarvitse parantaa masentunutta, mutta häntä pitäisi auttaa hankkimaan apua. Esimerkiksi työterveys, sosiaalitoimi, kunnan mielenterveystoimisto, neuvola tai kirkko voivat ohjata masentuneen oikean avun piiriin. Neuvoja saa myös Suomen Mielenterveysseuran SOS-kriisikeskuksesta.

Soita tarvittaessa masentuneen puolesta lääkäriin ja vie hänet sinne. Vaikka et osaisi auttaa masentunutta, teet suuren palveluksen varmistaessasi, että joku toinen auttaa häntä.

Lue myös: Mitä tehdä, kun kumppani ei suostu hakemaan apua masennukseen?

Lähteet: Masennusinfo, Psychology Today, Suomen mielenterveysseura

Nyt loppui tissuttelu! 4 syytä pitää kurkku kuivana kolme viikkoa

$
0
0

Onko alkoholinkäyttösi lisääntynyt kesän aikana ja nyt haluaisit takaisin ruotuun? Elimistösi kyllä ilmoittaa, jos juot liikaa alkoholia – se näkyy jopa naamasta.

Alkoholinkäytön vähentäminen tuo mukanaan myös lukuisia terveysvaikutuksia: painonhallinta helpottuu, mahavaivat vähenevät, verenpaine laskee, unen laatu paranee, mieliala kohenee.

On todettu, että kolmen täysin selvän viikon pitäminen auttaa parhaiten alkoholin kohtuukäytön löytämisessä kosteamman kauden jälkeen.

Tämän takia kolmen viikon nenän valkaisu kannattaa:

1. Purat vanhat juomistapasi

Moni asiantuntija on sitä mieltä, että uuden tavan oppiminen kestää 21 päivää.

Kokonaan tauon pitäminen juomisesta auttaa purkamaan vanhoja juomisen tapoja ja antaa tilaa uusille toimintatavoille.

2. Sietokykysi alkoholin suhteen laskee

Katsos, pelkkä lasillinen riittää!

Sietokykysi alkoholin suhteen ehtii laskea kolmen viikon aikana, jonka takia alkoholi alkaa vaikuttaa sinuun nopeammin. Runsaampi juominen alkaa tuntua tarpeettomalta. Alkoholinkäytön vähentäminen kantaa siis pitkälle.

3. Ajatuksesi alkaa juosta nopeammin

Muistisi terävöityy, kun olet kolme viikkoa selvin päin.

Ajatuksesi alkaa juosta nopeammin, minkä takia olet kekseliäämpi ja opit asioita nopeammin.

4. Huomaat, että onnistut alkoholista luopumisessa

Eihän se niin vaikeaa olekaan!

Kun vietät kolme viikkoa vesilinjalla, saat käytännön kokemusta siitä, että pärjäät hyvin ilman alkoholia myös sellaisissa tilanteissa, jossa olet kenties aiemmin avannut korkin.

Kolmen viikon nenän valkaisun jälkeen huomaat, että pystyt saavuttamaan tavoitteesi. Se saattaa inspiroida sinua myös muiden tavoitteiden asettamiseen ja saavuttamiseen.

Lähteet: Päihdelinkki, Päihteet puheeksi

Vaivaako sinua pseudohalitoosi? Näin selvität, haiseeko hengityksesi oikeasti vai kuvitteletko vain

$
0
0

Pahanhajuinen hengitys eli halitoosi on yksi yleisimmistä suuhun liittyvistä vaivoista. Se on yhtä yleistä naisilla ja miehillä, ja siitä kärsii jopa 10–50 % väestöstä.

Haisevan hengityksen taustalla on useimmiten huono suuhygiena, jonka vuoksi suuhun kertyy pahanhajuisia rikkiyhdisteitä tuottavia bakteereja. Myös ientulehdus, hampaiden reikiintyminen, kuiva suu, refluksitauti ja hengitystieinfektiot voivat aiheuttaa halitoosia.

Väliaikaista pahanhajuista hengitystä aiheuttavat jotkut ruoat, kuten valkosipuli, ja juomat, kuten kahvi ja alkoholi. Myös tupakointi saa hengityksen haisemaan.

Halitoosia vai pseudohalitoosia?

Ihminen ei välttämättä itse tiedä, haiseeko hänen hengityksensä vai ei. Nenä on voinut tottua hajuun, eikä omaa hengitystä ole helppo haistaa.

Osa ihmisistä myös luulee kärsivänsä pahanhajuisesta hengityksestä, vaikka todellisuudesta näin ei ole. Silloin kyse on pseu­do­ha­li­toosista, joka on melko yleistä.

Vuonna 2010 julkaistun saksalaisen tutkimuksen mukaan jopa 28 prosenttia henkilöistä, jotka kertoivat kärsivänsä pahanhajuisesta hengityksestä, kärsikin pseudohalitoosista. Pseudohalitoosista eroon pääsemiseen voidaan tarvita psykologin apua.

Kuinka voi tunnistaa, haiseeko oma hengitys oikeasti vai onko kyse pseudohalitoosista? Listasimme neljä keinoa.

1. Tee sylkitesti

  • Nuolaise kielellä ranteesi sisäpuolta.
  • Odota noin 10 sekuntia, jotta sylki ehtii kuivua. Haista sen jälkeen rannettasi. Jos ranteesi haisee pahalta, niin haisee myös hengityksesi. Jos et haista mitään, et todennäköisesti kärsi pahanhajuisesta hengityksestä.

2. Ota kielinäyte

  • Usein pahan hajun lähde on kielessä. Ota kieleltäsi näyte esimerkiksi vanupuikon avulla. Hiero puikolla varovasti kielen takaosaa, jossa pahaa hajua aiheuttavat bakteerit usein pesivät.
  • Anna vanupuikon olla syrjässä noin minuutin ajan ja haista sen jälkeen puikkoa. Hengityksesi haisee todennäköisesti samalta kuin miltä puikko nyt haisee.

3. Hengitä kämmeniin tai kuppiin

  • Muodosta kämmenistäsi kuppi tai ota käsiisi oikea kuppi, jonka sisälle mahtuvat sekä suusi että nenäsi.
  • Hengitä suun kautta hitaasti kuppiin ja sisäänhengitä ilma nopeasti nenän kautta sisään. Jos hengityksesi haisee pahalta, todennäköisesti huomaat sen.
  • Huomioi! Menetelmän luottavuus riippuu hyvin paljon siitä, kuinka tiivis kuppi on. Jos uloshengitetty ilma karkaa kupin raoista ulos, hengityksen hajua ei pysty aistimaan kunnolla.

4. Kysy perheenjäseneltä tai ystävältä

Lähteet: HammaslääkäriliittoInternational Journal of Oral Science, Potilaan Lääkärilehti, WikiHow

Viewing all 1697 articles
Browse latest View live